*KRÄKS* murtuu radiohiljaisuus. Aikaa on ehtinyt viuhua ohi jo kuutioittain, mutta onneksi myös jotain on tapahtunut. Puran seuraavassa vähän tekemisiäni viimeiseltä puolelta vuodelta.
Eräässä aiemmassa blogitekstissä mainitsemani dokumentti "Findie - Hikeä, Tekoverta ja Kyyneliä" julkaistiin myös Youtubessa. Dokumenttiin haastateltiin myös minua ja sain lopullisessa leikkauksessa kunnian sanoa dokumentin sekä ensimmäiset että (vähemmän mairittelevat) viimeiset sanat. Haastateltavana näkyy monia arvostamiani findie-tekijöitä, joten pääsin oivaan seuraan.
Omat tekemiseni videopuolella ovat painottuneet työntekoon. Työkeikoista maininnan arvoinen on kesän ja syksyn aikana mainostoimisto Media M1:n kanssa toteutettu kookkaampi videomainos. Mainosta kuvattiin neljä päivää, joiden aikana hyvää materiaalia kertyi vajaa tunti. Siksi olikin tukalaa karsia mainos toivottuun neljään minuuttiin. Keski-Suomen lähiruokaa esittelevä video vei minut moneen paikkaan, minne en muuten olisi päätynyt tai edes päässyt. Ehdottomasti hieno ja avartava kokemus.
Kuvasin ja leikkasin videon, minkä lisäksi tein myös videon musiikin. Leikkuupöydällä olevan elokuvani miessivuosa, Panu Ukkonen, soitti kappaleen kontrabassot. Tässä lopullinen video, joka kannattaa katsoa tietenkin HD-laadulla.
Arjessa toimin edelleen musiikinopettajana yläkoulu/lukiossa Tampereella. Tälle vuodelle kursseja tuli vielä kolme lisää ja muutenkin syksyn aikataulu on ollut työntäyteinen. Turhan vähille jäänyt vapaa-aika onkin kulunut kotistudiota rakentaessa, mutta siitä kirjoitan lisää, kun työ on lähempänä valmista. Studion on tarkoitus valmistua joululomilla. Mutta sitä ennen minun pitää saada kunnialla asennettua vastaanhangoitteleva 60 kiloinen akustointiovi...
End of part one.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja, kannustustusta, pilkun viilailua... Sana on vapaa ja sinun, ole hyvä.