Syksyllä jäi kertomatta paljon projektitoimintaan liittyvistä tapahtumista. Yksi ehdottomasti maininnan arvoinen tapahtuma oli, kun itäsuomalainen videoalan opiskelijaryhmä, ohjaajanaan
Teemu Lindholm, tuli haastattelemaan minuakin dokumenttiinsa "Findie - Hikeä, Tekoverta ja Kyyneliä". Findie-elokuvan nykytilannetta ja tulevaisuutta pohtiva dokumentti sai ensi-iltansa tuoreeltaan tammikuussa. Itse olen menossa katsomaan dokumentin huomenna, kun se esitetään Tampereen Niagarassa. Dokumentin traileri on nähtävissä klikkaamalla tästä.
![]() |
| Ilman näitä kolmea olisi jäänyt moni findie valmistumatta. |
Vaikka dokumenttia en ole vielä nähnytkään, tiedän haastateltavien joukossa olevan paljon itseäni kiinnostavia tekijöitä ja ohjaajia. Yksi näistä tekijöistä on Ismo Kiesiläinen. Kiesiläinen on mielestäni yksi findien vahvimmista tekijöistä ja seurattuani hänen projektejaan jo muutamia vuosia, löysin gradua tehdessäni tekemisistämme niin paljon yhtäläisyyksiä, että päätin ottaa häneen yhteyttä. Ismo suostui "fanitapaamiseen" ja eräänä kesäisenä iltana ajoin itseni Helsinkiin, missä menimme tapaamisen luonteelle sopivasti aluksi elokuviin. Mukana oli myös IAT:n musiikkimies Martti Anttila. Esteettisen ja jyrisevän Melankolian jälkeen keskustelua jatkettiin ravintolassa ja sain haastatella indie-konkareita kuten olin toivonutkin. Keskustelu oli itselleni erittäin mielenkiintoinen ja sain tietää paljon kulissien takaisesta toiminnasta. Ismolle suuri kiitos suostumisesta epäluulottomasti fani-tapaamiseen!
Kun heti ensimmäinen yritykseni tavata kiinnostavaa indie-tekijää oli niin onnistunut, tulen varmasti yrittämään muidenkin sankarieni tapaamista. Ja itse asiassa, yksi vastaava tapaaminen saattaa olla luvassa jo helmi-maaliskuun aikana.
TV-mainoksen lisäksi tein syksyllä myös muita videotöitä. Yksi uskollisimmista asiakkaistani (tai yhteistyökumppaneistani) on show-kuoro Semmarit. Olen tehnyt Semmareille pieniä taustavideotöitä tasaisen epätasaisesti jo kolmisen vuotta, minkä lisäksi pääsin tekemään 45 minuuttisen dokumentin kulissien takaisesta maailmasta Semmareiden 20-vuotis juhlakiertueella. Leikkasin myös yhden "Suuntaamme Avaruuteen" tupla-DVD:n kolmesta konserttitaltioinnista.
Viimeisen reippaan vuoden aikana Semmarit ovat suunnanneet Kiinaan jo neljästi ja esiintymiset ovat olleet suomalaisittain mielettömiä. Areenat ovat olleet suuria ja TV-esiintymisten katsojamäärät lasketaan kymmenissä ja sadoissa miljoonissa. Kirjoittaessani tätä, istun paluulennolla Shanghaista Helsinkiin. Takana on kuuden päivän esiintymismatka kiinalaisen uudenvuodenjuhlien avajaisgaalassa, jonka katsojaluvut saattavat kohota jopa satoihin miljooniin katsojiin. Semmarit olivat koko illan kestäneen gaalan toiseksiviimeinen esiintyjä ja puitteet olivat hulppeat. Hunan TV:n studio Changshassa oli suurin itse todistamani mediatilaisuus ja oli upeaa päästä kuvaamaan toimintaa kulissien takana. Tarkoituksena on leikata kymmenestä tunnista kertynyttä materiaalia jälleen dokumentti, joskin lopputuotoksen suunnan näen vasta käydessäni materiaalia läpi.
![]() |
| Gaalan puitteet olivat näyttävät eikä ihmisistä tai tohinasta ollut pulaa. |
Reissaaminen Semmareiden kanssa on aina hauskaa ja arvaamatonta. Kiinassa vielä enemmän niin. Paikallinen tapa hoitaa asiat poikkeaa vahvasti suomalaisista käytännöistä. Viimehetken muutokset ovat ennemmin sääntö kuin poikkeus, eikä mikään ole varmaa ennen kuin se on tapahtunut. Kaikki tärkeä meni kuitenkin suunnitelmien mukaan, ja itse live-show onnistui täydellisesti. Voit katsoa kaksi kolmesta ohjelmanumerosta tästä ja tästä. Itse olen piilossa lavan vasemmalla puolella, lavasteiden toisessa kerroksessa.
![]() | ||
| Tässä kesällä kuvatun elokuvan miespääosan, Tuomas Jauhiaisen, tyylinäyte. |
Mutta palatakseni syksyyn, tein Semmareille erittäin tiukalla aikataululla lyhyen joulutervehdysvideon Kiinalaisen kauppaketjun joulumarkkinoille. Mainosta esitettiin ostoskeskuksissa ennen joulua, yhdessä kahden muun suomalaisen artistin tervehdysten kanssa. Tervehdyksen jälkeen näytöllä pyöri kunkin artistin musiikkivideo. Epäilemättä tämä on suurimman yleisön saanut videoni, kun videon nähneitä on muutamia miljoonia. Lukemat ovat nopeasti toista kuin Suomessa julkaistuilla videoilla, kun asukkaita on yhdessä kaupungissa helposti kotimaan väkiluvun verran. Video on valitettavasti poistettu kiinalaiselta sivustolta, kilpailun päätyttyä. Päivitän linkin nähtäville, jos saan videon itse nettiin.
Vaikka kirjoitinkin suurimman osan tästä päivityksestä lentokoneessa, viimeistelin tekstin uudessa kodissani, jossa ollaan nyt muuttolaatikoiden keskellä kahlattu jo kaksi viikkoa. Vaikka jo muutettiin, ei remontti ole suinkaan valmiina. Niin, jos viime syksy olikin tapahtumarikas, ei tekemistä puutu keväältäkään. Ensi viikolla pyörähtää silti käyntiin jakso, jota olen niin hartaasti odottanut. Nähtäväksi jää, mitkä projektit saan käyntiin ennen kuin huhtikuu tuo työkiireet ajatuksiin ja työpöydälle.
Ainakin ajattelin ehtiä kirjoittaa niistä viime kesän kuvauksista sen päivityksen, jonka kuvat muokkasin jo syysykuussa. Tai vaihtoehtoisesti maalaan eteisen katon...
.


