Kävin tänään kertomassa Sun projektin tekemisestä luokalle lukiolaisia. Osa vaikutti jopa hetkeksi heräilevän kouluttautumis-ankeudestaan tunnin edetessä. Juuri tällä hetkellä matkustan junalla kohti Tamperetta, jossa teen toissaviikkoa vastaavasti kolme päivää musiikinopettajan sijaisuutta. Kesän korvilla jatkan samassa paikassa vielä kokonaisen viikon. Tätä menoa seuraavan elokuvan budjetti nousee yli tuhannen euron...
Huhtikuu on vain ja ainoastaan valmistumista varten. Eilen kirjoitin ensimmäisen kokonaisen päivän gradua ja tulosta syntyi 7 sivua. Kepeämmälläkin tahdilla pysyn aikataulussa, ja kaikki on valmiina ennen toukokuuta, joka onkin varattu käsikirjoittamiselle ja kuvaussuunnittelulle.
Tällä hetkellä Sun projektin on nähnyt noin 300 katsojaa. Se ei ole paljon, mutta vastaa täysin mainostuksen määrää. En ole hiiskunut projektista kuin tutuille, ja markkinointi jäänee vastaavasti toukokuulle. Markkinointi tulee sisältämään ainakin trailerin koostamisen, kokonaisuuden ja yksittäisten videoiden Youtubeen lataamisen ja Facebook-faniprofiilin luomisen. Jos tekee sisältöä digitaaliseen mediaan, lienee melko selvä siirto myös mainostaa digitaalisessa mediassa.
(Tässä vaiheessa siirryin rautatieasemalta majapaikkaan)
Katsojien löytämisen kannalta on myös muutamia ymmärrettäviä ongelmia. Sun projekti on olemukseltaan melko outo lintu. Tuntemattoman tekijän musiikkivideo ei kuulosta yhtä mielenkiintoiselta kuin tuntemattoman tekijän elokuva. Ainakin itselläni kynnys lähteä katsomaan 50 minuuttista musiikkivideo-kokonaisuutta on aika korkealla, jos vertaa pari tuntiseen elokuvaan. Epäilen tilanteen olevan sama suurimmalla osalla potentiaalisista katsojista. Pidän silti tavoitteena saada projektille 3000 katsojaa, minkä ei pitäisi olla mitenkään mahdoton määrä.
Gradun painettujen versioiden liitteeksi tulee myös projektin DVD. On siis saatava projekti DVD:lle ennen huhtikuun loppua. Haluaisin mukaan kommenttiraidan ja tuotantokuvien lisäksi myös jonkinlaisen making of - videon, joten pientä videopuuhailua on luvassa gradun varjolla.
Nyt kuitenkin nautin eheästä kahdeksan tunnin unipätkästä ennen työpäivää! Tänään heräsin 5:20 vauvan kanssa, ja päivä kului hieman usvaisesti. Luopumalla yksinkertaisesta oppii arvostamaan yksinkertaista.
.
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja, kannustustusta, pilkun viilailua... Sana on vapaa ja sinun, ole hyvä.