maanantai 29. marraskuuta 2010

Lihaa luiden ympärille

Marraskuu on ollut projektille toistaiseksi tuotteliain. Vielä on luvassa äänityksiä neljänä päivänä, ja kuvauspäiviäkin on jäljellä kolmesta viiteen, mutta materiaalin keräämisen suhteen ollaan selvästi voiton puolella. Suunnitelma saada kaikki äänitetykset ja kuvaukset valmiiksi joulukuun alkuun mennessä on pettänyt, mutta vastaavasti olen tehnyt joulukuulle suunniteltua leikkausta ja miksausta paljon jo marraskuussa. Olen edelleen tyytyväinen projektin vaiheiden etenemiseen, ja näyttäisi siltä, että on mahdollista saada projekti nipinnapin valmiiksi talvipäivänseisaukseen mennessä.

Talvipäivänseisaus, eli 22.12. (!) koittaa nyt alle kuukauden kuluttua. Suunnitelma ensi-illasta pitää, mutta mittasuhteita on pakko muuttaa. On käynyt selväksi, ettei ystäväpiiristäni ole joulun alla paikkakunnalla kuin murto-osa, eikä ole kannattavaa pitää suurta ensi-iltaa vielä suunniteltuna päivämääränä. Pienimuotoinen ensi-ilta silti järjestetään, vaikka osallistujina olisikin vain muutamia tuttavia ja teatterina toimisi olohuoneemme. Talvipäivänseisauksena on siis luvassa ennemminkin ennakkonäytös, ja suuri ensi-ilta järjestetään tammikuun lopussa, kun ehdin mainostaa tilaisuutta asiaankuuluvasti.

Epäilemättä jonkin verran viilailua, esim. värimäärittelyn ja renderoinnin suhteen teen vielä ennen suurta ensi-iltaa 22. päivän jälkeenkin, mikä on ajatuksena varsin rentouttava. Hienoa olisi myös saada musiikki masteroitua, mutta sitä pitää vielä miettiä sekä budjetin, että aikataulun osalta. Pianhan jo kesän 2011 elokuvakin pitää saada kunnolla käyntiin...

Kappaleista on nyt kokonaan äänitettynä 7, ja videoista kuvamateriaali on täysin hankittuna kuuteen videoon. Luvut näyttävät todellisuutta hunommilta, sillä esim. jousia on neljässä kappaleessa. Nyt näyttäisi siltä, että kaikki materiaali on kasassa joulukuun puoleenväliin mennessä. Kuvauksia ja äänityksiä on pitkittänyt lähinnä osallistujien kiireet, jotka yleisesti pakkaantuvat marraskuulle.

Projekti on marraskuussa parantunut entisestään muutamaankin otteeseen. Soittajista monet ovat jopa ylittäneet odotukseni, ja videomateriaalin suhteen on käynyt paikoitellen samoin. Pitkällisen hermostuneen ympäri kävelyn jälkeen keksin myös vaihtaa Focus-videon paikalle 07, heti Lauluyhtye-videon jälkeen. Syy tähän löytyi muutamista laulajavaihdoksista, jotka myös ilahduttavasti paransivat projektia. Pitkään epävarmalta tuntunut videoiden järjestys on nyt selvästi alkuperäistä parempi.

Lopuksi kaksi kuvaa marraskuussa kuvaamastani 11 - Vaha-animaatiosta. Yhteensä kuvia kertyi reippaat 2200, (ja toistatuhatta harhalaulukausta) joita varten liikutin vaha-otusta noin 1500 kertaa. Kolmen nypräämisen täyteisen päivän jälkeen video oli jo valmis.



Sitten katsotaan riittääkö aika, taito, kärsivällisyys (myös vaimon) ja tuuri saattamaan projekti valmiiksi suunnitellun aikataulun mukaisesti. Mutta toisaalta... eihän vielä ole edes joulukuu!




.