Jos aikaa on kaksi kuukautta kunnes loma, tentti tai vaikkapa luokkakokous koittaa, koetaan aikaa olevan vielä runsaasti. Kun koittamassa on Sun projektin ensi-ilta, ei kaksi kuukautta ole kuin silmänräpäys.
Teen projektia nyt 6-10 tuntia päivässä pakollisista velvoitteista ja vauvan mielialasta riippuen. Kuluvalla viikolla varmistui viimein mahdollisuuteni käyttää yliopiston studiota. Nyt toteutuneen suunnitelmani mukaan äänitän suuressa studiossa vain rummut kolmeen kappaleeseen, muuten hoidan äänitykset milloin missäkin vapaana olevassa huoneessa. Äänitykset, jotka pystyn hoitamaan ilman muusikoiden apua, on nyt 90 prosenttisesti äänitettynä, ja loputkin saan talteen tulevalla viikolla.
Olen tehnyt viime päivinä yhä uusia listoja, jotka selkiyttävät projektin vielä keskeneräisiä osa-alueita. Olen keskittynyt musiikkiin, kuten lokakuun aikana oli tarkoituskin. Eräs listoista kertoo, että äänitettävänä on yhteensä 17 eri muusikkoa, joista osalla on soitettavaa useampaan kappaleeseen. Tulevalla viikolla toivoisin saavani äänitettyä kymmentä tai yhtätoista soittajaa.
Vaikka olen pyrkinyt pitäytymään musiikin parissa, on yksi videoista pitänyt käynnistää kiireesti jo lokakuussa. Video 12 - Auringon kierto, tarvitsee toteutuakseen 11 timelapse videota ulkomailta. Kerään videot Youtube-käyttäjiltä, joilta pyydän joko oikeutta käyttää youtubessa jo olevaa videota, tai tekemään täysin uuden videon projektin tarpeisiin. Olen nyt lähettänyt 12 pyyntöä ja saanut neljä myöntävää vastausta. Suostuneet neljä ovat Norjasta, Islannista, Uudesta-Seelannista ja Chilestä. Pyyntöjä on lähtenyt myös mm. Brasiliaan, Australiaan, Intiaan ja Etelä-Afrikkaan. Yhtään kielteistä vastausta en ole saanut. Enempää viestejä en lähetä vielä viikkoon, vaan odottelen viestejä toistaiseksi vastaamatta jättäneiltä.
Työtahti jatkuu kiivaana varmasti ensi-iltaan saakka. Kun muusikot on saatu äänitettyä, voin huokaista helpotuksesta. Ennen sitä on kuitenkin vielä monta mikrofonia aseteltavana ja potikkaa käännettävänä.
.
lauantai 23. lokakuuta 2010
maanantai 18. lokakuuta 2010
24h Dolly
Palasin tänään naapurin roskalavalle, löysin sopivan palan vaneria, piipahdin rautakaupassa ja kasasin uuden dollyn. Dollyn lopulliseksi hinnaksi muodostui 20 euroa. Rakenteluun tuhraantui aikaa yhteensä noin kolme tuntia. Koska minulla ei ole käytössä akkuporakonetta, ja koska 16mm vaneri on huomattavan kovaa, on oikea kämmeneni yhä hellänä kaikesta ruuvaamisesta.
Tässä muutama kuva uudesta hienosta ja tarpeellisesta tulokkaasta.

.
Tässä muutama kuva uudesta hienosta ja tarpeellisesta tulokkaasta.

.
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
Äänityksen kuukausi
Olen merkinnyt lokakuun kalenteriini äänityksen kuukaudeksi. Tarkoitus on saada kaikki kappaleet äänitettyä, joka toimintona sisältää mm. kappaleiden lopullisen sovittamisen, nuottien tekemisen soittajille, äänitysaikataulujen järjestelyn ja varsinaiset äänitykset teknisine valintoineen. Projekti etenee kohisten, mutta onko vauhti siltikään riittävä?
Olen tarttunut ahnaasti kaikeen minkä voin tehdä itse ilman avustajia tai soittajia. Esimerkiksi eilen äänitin 01 - Heartbeatin lopullisia kitaroita, ja tänään aloittelin 04 - Bändisoiton kitaroita. Yliopiston studiotilat ovat vielä viikon verran täyteen varatut ja yhä on epävarmaa milloin ja miten pääsen äänittämään rummut kolmeen kappaleeseen. Toistaiseksi olen äänittänyt lähes kaiken kotona suurella vaivalla ja säätämisellä. Kaikkea en kerrostaloasunnossa silti voi äänittää.
Tein muutamia uusia Excel-taulukoita, joiden avulla pysyn paremmin selvillä projektin todellisesta tilanteesta. Tässä taulukko, josta näkyy kaikki vielä äänittämättä olevat soittimet kappalekohtaisesti. (Klikkaa suuremmaksi.)

Toiseen taulukkoon kirjasin kaikki soittimet jotka vielä itse voin äänittää, eikä lista ollut kovinkaan pitkä. Onneksi lähes kaikki soittajat ovat jo selvillä, ja heistä suurin osa sijaitsee pääosin Jyväskylässä. Seuraavalle viikolle onkin sovittu jo muutamia äänityksiä, jotka eivät tarvitse hienostuneita studiotiloja. On kutkuttavaa päästä kuulemaan miltä lopullinen äänimateriaali kuulostaa! Toistaiseksi kaikki on ollut vain demoa ja testailua.
Näytteeksi siitä millaisessa muodossa musiikki projektin tässä vaiheessa on (tai oli), voit kunnella 06 - Mosaiikki kappaleen lauluyhtyeelle tekemäni karkean demon. Laulan demolla kaikki äänet itse, joten naislaulajien stemmat ovat tässä versiossa hieman tukkoiset. Demosta puuttuu myös äänet 5-8. Demon voit kuunnella klikkaamalla tästä.
Vaikka lokakuu onkin omistettu musiikille, ei videoiden mukana pyörimistä voi estää. Tänään iltakävelyllä huomasin naapurista pois siirtyneen toimiston roskalavalla metallisen toimistopöydän tukevine renkaineen. Hain kotoa työkaluja ja keräsin renkaat parempaan talteen. Edellinen DIY-dollyni oli niin heppoinen, että olin jo päättänyt rakentaa uuden ennen kuin kuvaan loppuun videon 03 - Huonesiirtymä. Nyt löysin ilmaiseksi renkaat, joihin en olisi tohtinut upottaa sitä vajaata sataa euroa, jonka ne olisivat kaupassa maksaneet. Kannattaa pitää silmät auki.
Ja mieli vireänä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)