Yksin varsin apean oloinen putkenpätkä muuttuu kerrassaan riemastuttavaksi, kun se kiinnitetään videokameraan. Kuvassa ylimpänä kamera ilman adapteria, keskellä adapterin kanssa varustettuna 24mm linssillä, ja pohjimmaisena varustettuna kaikella mitä voisin halutessani kameraan kiinnittää (ja samalla täysin tarpeeton, joskin teoriassa toimiva, ylilyönti). Keskimmäinen kuva vastaa käytännössä normaalin kuvaustilanteen asetelmaa.

Koska kokonaisuus on pienimmilläänkin huomattavan epäsopusuhtainen millekään jalustalle, aion seuraavalla viikolla rakentaa myös adapteria tukevan jalustaan kiinnitettävän alustan. Vasta sen jälkeen kuvaan ensimmäiset viralliset testit.
Viikon aikana kalustoon on tullut myös toinen uusi tulokas. Ostin käytettynä tutulta kuvaajalta tukevan kolmijalan. Manfrotto 503 nestepää ja 525MV jalat helpottavat kuvaamista entisestään. Vaikka kaluston osana kolmijalka jää helposti vähälle huomiolle, on se läsnä lähes jokaisessa kuvatussa otoksessa. Pienen säätämisen jälkeen uusi hankinta tuntuu erinomaiselta, ja olen hankintaan erittäin tyytyväinen.
Myös itse projektin asiat ovat edenneet kuluvalla viikolla oivallisesti. Varsinkin "1/3-nopeusmies" kappale on edistynyt, ja kaipaa enää sanoituksen. Taustasta puuttuu solistin lisäksi vain basso ja taustalaulut. Basson kappaleeseen soittaa ilmeisesti kappaleen solisti, joten äänipuoli on hyvällä mallilla.
Edistystä on ollut myös kappaleiden Heartbeat ja Huonesiirtymä saroilla. Lisäksi eilen kehitytin yhden kertakäyttökamerallisen kuvia projektin kannalta tärkeältä matkalta, jota myös seuraava päivitys käsittelee. Nyt pitää kuitenkin kiiruusti siivota huoneistoon levittämäni kuvaustarpeet kasaan ja valmistautua viikonloppuun Tampereella.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja, kannustustusta, pilkun viilailua... Sana on vapaa ja sinun, ole hyvä.