Ensi-illahko

Tänään, talvipäivänseisauksena, vietettiin Sun projektin ensi-illahkoa. Vielä lokakuussa virallisen ensi-illan oli tarkoitus olla tänään, mutta yleisön kannalta parempi aika vei voiton symboliikasta, ja virallinen ensi-ilta päivä siirtyi tammikuun viimeiselle viikolle. Joulukuun aikana selvisi, ettei kaikkea leikkaustyötä kannata edes yrittää saada valmiiksi kuin vasta varsinaiseen ensi-iltaan. Ensi-illahko jätetiin siten huomattavan pienen sisäpiirin juhlaksi, kun perheen kesken juhlahumussa katsottiin - tai ennemminkin kuunneltiin - mitä tähän mennessä on saatu valmiiksi.


Projektin tilannetta kuvaavasta taulukosta käy ilmi, että enää vain miksauksen ja leikkauksen suhteen on tehtävää. Kaikki äänitykset ja kuvaukset on tehty, ja projekti on taulukon mukaan 89% valmis! Viimeisen kuukauden aikana edistymistä on tapahtunut kaikkiaan 19%. Vaikka luvussa onkin jonkin verran suhteellisuutta, ovat edelliset neljä viikkoa olleet projektin tehokaimmat.

Suunnitelma viimeisten 11 prosentin varalle on selkeähkö. Miksauksia varten varaan vielä kolme päivää kotona kuulokkeilla miksaten, jonka jälkeen kaksi tai kolme tehokasta viimeistelypäivää jossakin yliopiston kopperoista. Videoiden leikkaukseen varaan jokaista videota kohden yhdestä kolmeen päivään. Jäävästä ajasta pitäisi riittää vielä päivä tai kaksi kokonaisuuden koostamiselle, ja tovi renderoinnin suunnittelulle ja testaamiselle. Tosin jossain vaiheessa pitää myös varata sali ensi-iltaa varten ja toteuttaa mainosjuliste.

Niin... Enemmänkin aikaa voisi olla, mutta kuukausi saa riittää. On pakko myöntää, että jos olisin koittanut raapia projektin valmiiksi tähän päivään mennessä, olisi tulos ollut kivuliaan keskeneräinen ja vaimo kiireen kiukkuunnuttama.

On myös myönnettävä, että kaikki musiikki mikä tällä hetkellä on miksattuna, ylittää odotukseni. Eilen ennen nukkumaanmenoa kuuntelin peräkkäin kaikki miksatut kappaleet ja eihän sitä sen jälkeen uni meinannut tulla. En vielä tiedä nukunko ensi-illan jälkeen levollisemmin kuin pitkään aikaan, vai tuleeko uni sinä yönä lainkaan. Varmaa on vain, ettei uni tule ensi-iltaa edeltävänä yönä.




.

Lihaa luiden ympärille

Marraskuu on ollut projektille toistaiseksi tuotteliain. Vielä on luvassa äänityksiä neljänä päivänä, ja kuvauspäiviäkin on jäljellä kolmesta viiteen, mutta materiaalin keräämisen suhteen ollaan selvästi voiton puolella. Suunnitelma saada kaikki äänitetykset ja kuvaukset valmiiksi joulukuun alkuun mennessä on pettänyt, mutta vastaavasti olen tehnyt joulukuulle suunniteltua leikkausta ja miksausta paljon jo marraskuussa. Olen edelleen tyytyväinen projektin vaiheiden etenemiseen, ja näyttäisi siltä, että on mahdollista saada projekti nipinnapin valmiiksi talvipäivänseisaukseen mennessä.

Talvipäivänseisaus, eli 22.12. (!) koittaa nyt alle kuukauden kuluttua. Suunnitelma ensi-illasta pitää, mutta mittasuhteita on pakko muuttaa. On käynyt selväksi, ettei ystäväpiiristäni ole joulun alla paikkakunnalla kuin murto-osa, eikä ole kannattavaa pitää suurta ensi-iltaa vielä suunniteltuna päivämääränä. Pienimuotoinen ensi-ilta silti järjestetään, vaikka osallistujina olisikin vain muutamia tuttavia ja teatterina toimisi olohuoneemme. Talvipäivänseisauksena on siis luvassa ennemminkin ennakkonäytös, ja suuri ensi-ilta järjestetään tammikuun lopussa, kun ehdin mainostaa tilaisuutta asiaankuuluvasti.

Epäilemättä jonkin verran viilailua, esim. värimäärittelyn ja renderoinnin suhteen teen vielä ennen suurta ensi-iltaa 22. päivän jälkeenkin, mikä on ajatuksena varsin rentouttava. Hienoa olisi myös saada musiikki masteroitua, mutta sitä pitää vielä miettiä sekä budjetin, että aikataulun osalta. Pianhan jo kesän 2011 elokuvakin pitää saada kunnolla käyntiin...

Kappaleista on nyt kokonaan äänitettynä 7, ja videoista kuvamateriaali on täysin hankittuna kuuteen videoon. Luvut näyttävät todellisuutta hunommilta, sillä esim. jousia on neljässä kappaleessa. Nyt näyttäisi siltä, että kaikki materiaali on kasassa joulukuun puoleenväliin mennessä. Kuvauksia ja äänityksiä on pitkittänyt lähinnä osallistujien kiireet, jotka yleisesti pakkaantuvat marraskuulle.

Projekti on marraskuussa parantunut entisestään muutamaankin otteeseen. Soittajista monet ovat jopa ylittäneet odotukseni, ja videomateriaalin suhteen on käynyt paikoitellen samoin. Pitkällisen hermostuneen ympäri kävelyn jälkeen keksin myös vaihtaa Focus-videon paikalle 07, heti Lauluyhtye-videon jälkeen. Syy tähän löytyi muutamista laulajavaihdoksista, jotka myös ilahduttavasti paransivat projektia. Pitkään epävarmalta tuntunut videoiden järjestys on nyt selvästi alkuperäistä parempi.

Lopuksi kaksi kuvaa marraskuussa kuvaamastani 11 - Vaha-animaatiosta. Yhteensä kuvia kertyi reippaat 2200, (ja toistatuhatta harhalaulukausta) joita varten liikutin vaha-otusta noin 1500 kertaa. Kolmen nypräämisen täyteisen päivän jälkeen video oli jo valmis.



Sitten katsotaan riittääkö aika, taito, kärsivällisyys (myös vaimon) ja tuuri saattamaan projekti valmiiksi suunnitellun aikataulun mukaisesti. Mutta toisaalta... eihän vielä ole edes joulukuu!




.

Kaksi kuukautta jäljellä

Jos aikaa on kaksi kuukautta kunnes loma, tentti tai vaikkapa luokkakokous koittaa, koetaan aikaa olevan vielä runsaasti. Kun koittamassa on Sun projektin ensi-ilta, ei kaksi kuukautta ole kuin silmänräpäys.

Teen projektia nyt 6-10 tuntia päivässä pakollisista velvoitteista ja vauvan mielialasta riippuen. Kuluvalla viikolla varmistui viimein mahdollisuuteni käyttää yliopiston studiota. Nyt toteutuneen suunnitelmani mukaan äänitän suuressa studiossa vain rummut kolmeen kappaleeseen, muuten hoidan äänitykset milloin missäkin vapaana olevassa huoneessa. Äänitykset, jotka pystyn hoitamaan ilman muusikoiden apua, on nyt 90 prosenttisesti äänitettynä, ja loputkin saan talteen tulevalla viikolla.

Olen tehnyt viime päivinä yhä uusia listoja, jotka selkiyttävät projektin vielä keskeneräisiä osa-alueita. Olen keskittynyt musiikkiin, kuten lokakuun aikana oli tarkoituskin. Eräs listoista kertoo, että äänitettävänä on yhteensä 17 eri muusikkoa, joista osalla on soitettavaa useampaan kappaleeseen. Tulevalla viikolla toivoisin saavani äänitettyä kymmentä tai yhtätoista soittajaa.

Vaikka olen pyrkinyt pitäytymään musiikin parissa, on yksi videoista pitänyt käynnistää kiireesti jo lokakuussa. Video 12 - Auringon kierto, tarvitsee toteutuakseen 11 timelapse videota ulkomailta. Kerään videot Youtube-käyttäjiltä, joilta pyydän joko oikeutta käyttää youtubessa jo olevaa videota, tai tekemään täysin uuden videon projektin tarpeisiin. Olen nyt lähettänyt 12 pyyntöä ja saanut neljä myöntävää vastausta. Suostuneet neljä ovat Norjasta, Islannista, Uudesta-Seelannista ja Chilestä. Pyyntöjä on lähtenyt myös mm. Brasiliaan, Australiaan, Intiaan ja Etelä-Afrikkaan. Yhtään kielteistä vastausta en ole saanut. Enempää viestejä en lähetä vielä viikkoon, vaan odottelen viestejä toistaiseksi vastaamatta jättäneiltä.

Työtahti jatkuu kiivaana varmasti ensi-iltaan saakka. Kun muusikot on saatu äänitettyä, voin huokaista helpotuksesta. Ennen sitä on kuitenkin vielä monta mikrofonia aseteltavana ja potikkaa käännettävänä.





.

24h Dolly

Palasin tänään naapurin roskalavalle, löysin sopivan palan vaneria, piipahdin rautakaupassa ja kasasin uuden dollyn. Dollyn lopulliseksi hinnaksi muodostui 20 euroa. Rakenteluun tuhraantui aikaa yhteensä noin kolme tuntia. Koska minulla ei ole käytössä akkuporakonetta, ja koska 16mm vaneri on huomattavan kovaa, on oikea kämmeneni yhä hellänä kaikesta ruuvaamisesta.

Tässä muutama kuva uudesta hienosta ja tarpeellisesta tulokkaasta.








.

Äänityksen kuukausi

Olen merkinnyt lokakuun kalenteriini äänityksen kuukaudeksi. Tarkoitus on saada kaikki kappaleet äänitettyä, joka toimintona sisältää mm. kappaleiden lopullisen sovittamisen, nuottien tekemisen soittajille, äänitysaikataulujen järjestelyn ja varsinaiset äänitykset teknisine valintoineen. Projekti etenee kohisten, mutta onko vauhti siltikään riittävä?

Olen tarttunut ahnaasti kaikeen minkä voin tehdä itse ilman avustajia tai soittajia. Esimerkiksi eilen äänitin 01 - Heartbeatin lopullisia kitaroita, ja tänään aloittelin 04 - Bändisoiton kitaroita. Yliopiston studiotilat ovat vielä viikon verran täyteen varatut ja yhä on epävarmaa milloin ja miten pääsen äänittämään rummut kolmeen kappaleeseen. Toistaiseksi olen äänittänyt lähes kaiken kotona suurella vaivalla ja säätämisellä. Kaikkea en kerrostaloasunnossa silti voi äänittää.

Tein muutamia uusia Excel-taulukoita, joiden avulla pysyn paremmin selvillä projektin todellisesta tilanteesta. Tässä taulukko, josta näkyy kaikki vielä äänittämättä olevat soittimet kappalekohtaisesti. (Klikkaa suuremmaksi.)


Toiseen taulukkoon kirjasin kaikki soittimet jotka vielä itse voin äänittää, eikä lista ollut kovinkaan pitkä. Onneksi lähes kaikki soittajat ovat jo selvillä, ja heistä suurin osa sijaitsee pääosin Jyväskylässä. Seuraavalle viikolle onkin sovittu jo muutamia äänityksiä, jotka eivät tarvitse hienostuneita studiotiloja. On kutkuttavaa päästä kuulemaan miltä lopullinen äänimateriaali kuulostaa! Toistaiseksi kaikki on ollut vain demoa ja testailua.

Näytteeksi siitä millaisessa muodossa musiikki projektin tässä vaiheessa on (tai oli), voit kunnella 06 - Mosaiikki kappaleen lauluyhtyeelle tekemäni karkean demon. Laulan demolla kaikki äänet itse, joten naislaulajien stemmat ovat tässä versiossa hieman tukkoiset. Demosta puuttuu myös äänet 5-8. Demon voit kuunnella klikkaamalla tästä.

Vaikka lokakuu onkin omistettu musiikille, ei videoiden mukana pyörimistä voi estää. Tänään iltakävelyllä huomasin naapurista pois siirtyneen toimiston roskalavalla metallisen toimistopöydän tukevine renkaineen. Hain kotoa työkaluja ja keräsin renkaat parempaan talteen. Edellinen DIY-dollyni oli niin heppoinen, että olin jo päättänyt rakentaa uuden ennen kuin kuvaan loppuun videon 03 - Huonesiirtymä. Nyt löysin ilmaiseksi renkaat, joihin en olisi tohtinut upottaa sitä vajaata sataa euroa, jonka ne olisivat kaupassa maksaneet. Kannattaa pitää silmät auki.

Ja mieli vireänä.





.

Kolme kuukautta ensi-iltaan

Projektiblogi on viettänyt isyyslomaa edelliset kolme viikkoa. 15.9. esikoisemme sai ensi-iltansa. Alla tytär, jolla on isänsä hiukset.


Tulokas toi tullessaan lisää muuttujia omaan työstrategiaani. Opintojeni tilanne on selvinnyt kuitenkin kokonaisuudessaan, ja gradun lisäksi ei opinnoista ole jäljellä kuin kaksi kurssia. Koska gradussani käsittelen Sun projektia toimintatutkimuksen keinoin, etenevät opinnot projektin kanssa samaa tahtia. Toisin sanoen syksyn päivätyönäni on saada projekti valmiiksi aikataulun mukaisesti.

Tänään, syyspäiväntasauksena, on jäljellä tasan kolme kuukautta ensi-iltaan. Taulukkoni mukaan projektista on 51% valmiina. Voidaan myös laskea, että koska yhtään videoista ei ole vielä kokonaisuudessaan valmiina, on minun saatava yksi video musiikkeineen valmiiksi joka viikko. Tämä kuulostaa hurjalta, mutta olen silti luottavainen mahdollisuuksiini, nyt kun tiedän voivani käyttää päivät projektin tekemiseen. Alla kuva tuoreeltaan päivitetystä tuotannon aikataulukosta.


Tilastotieteilijöille taulukosta selviää mm. etten ole vieläkään saanut valmiiksi kaikkia sanoituksia, kappaleiden 10 ja 12 sanoitusten ollessa vielä kesken. Myöskään kummassakaan ns. master-sarakkeessa, miksaus ja leikkaus, ei ole vielä yhtään täysin väritettyä ruutua.

Viimeiset päivät olen harjaannuttanut itseäni käyttämään Adoben After Effects ohjelmistoa. Tämä lähinnä siksi, että totesin Final Cut Studioon kuuluvan Motionin riittämättömäksi projektini motion graphic tarpeisiin. Normaalisti jyrkkää oppimiskäyrää olen loiventanut kerrassaan mainioilla videocopilot.net tutorialeilla. Tällä hetkellä työn alla on erityisesti video 05 - Avaruuden mittasuhteet, jonka lopullinen nimi tullee olemaan A grain of sand.

Seuraavalla viikolla on tarkoituksena laatia englanninkielinen info sivu, joka esittelee projektin pääpiirteittäin. Sivu tarvitaan videota 12 - 'Auringon kierto' varten, sillä on aika alkaa haalia kasaan timelapse videoita ympäri maailmaa. Mahdollisesti käytän apuna myös wreckamovie.com palvelua etsiessäni apua muutamiin teknisiin solmukohtiin.

Jos jokin asia projetin suhteen on selvää, niin se, että nyt on aika toimia. Ideointi on viety niin pitkälle kuin on tarpeen ja projektin pitää valmistua hiukan joka päivä. Odotan innolla päiviä jolloin saadaan valmiiksi paljon lyhyessä ajassa. Varsinkin soittajien kanssa sovitut äänityspäivät tulevat viemään projetia eteenpäin sysäyksittäin. Lokakuu tuleekin olemaan taas pitkälti musiikin kuukausi, kun elo-syyskuussa keskityin lähinnä videomateriaaliin.

Ei siis muuta kuin työntekoon.




.

Odottavan aika on pitkä

"Writing video... Estimated Time: About 23 minutes"

Kun projektin edetessä siirrytään videon työstöön, alkaa pitkä ja harras renderointi-rumba. Tai lähinnä hidas valssi. Renderoinnilla tarkoitetaan yksinkertaistetusti tietokoneen suorittamaa videon uudelleenkirjoittamista. Kun videota vääntelee ja kääntelee riittävästi, ei tietokoneessa enää riitä teho näyttää muutoksia reaaliaikaisesti ilman renderointia. Yleensä tehosteet ja muokkailut eivät onnistu halutusti kerrasta tai kahdeksasta, ja aina uuden version näkemiseksi pitää välissä renderoida. Niinpä varsinkin viimeistelyvaiheessa aikaa kuluu huomattavasti vain odotellessa.

Odotan tosin innolla tätä vaihetta, sillä se tarkoittaa projektin olevan huomattavan pitkällä. Ja renderoinnin ajan voi toki kokea mahdollisuutena arkisille zen-harjoitteille tai blogin päivittämiselle. Kun toisen videon kanssa voi selvitä ilman tehosteita ja enempiä muokkailuita, siten säästyen renderoinnilta, voi toista videota muokkaillessa joutua odottelemaan yhteensä useampia tunteja. Silloin innon laantuessa puutuneisuudeksi tulevat ne zen-harjoitteet tarpeeseen.

"Writing video... Estimated Time: About 14 minutes"

Eilen maanantaina kuvattiin kaksi musiikkivideota lähes kokonaisuudessaan. Videot 07 - Mihin elämä kuluu ja 08 - Seireenijuoksu saatiin yhtä mausteeksi luokiteltavaa kuvaa vaille nauhalle. Molemmissa videoissa jo ensimmäisen elokuvan soundtrackiltä tuttu ("Kerrastapurkkiin") Miikka esiintyy työhönsä kyllästyneenä toimistorottana. Kameran edessä Miikka oli ensimmäistä kertaa, ja päivän rääkin jälkeen on odotettavissa kuulemma pitkä tauko näyttelijänä.

Päivän aikana siirryttiin lämpimästä sängystä ensin toimistolle, kaupungin läpi metsäniityille ja lopulta suolle. Kuvaukset venyivät suunnitellusta reippaasta kuudesta tunnista lähemmäs kahdeksaa. Kuvamateriaalia kertyi tunnin verran, josta kasaan parsitaan kuutisen minuuttia musiikkivideota. Vielä puuttuva kuva, joka kuvauspäivänä epäonnistui, on tarkoitus käydä kuvaamassa huomenna.

Kyseisessä kuvassa Miikan kahvi alkaa käsikirjoituksen mukaan elää, kun taas maanantaina "kahvi" vain sotki paikat ja viivästytti aikataulua. Kahviksi kahvin tilalle tilasin Amerikasta ferrofluid nimistä ainetta, joka värinsä puolesta menisi hyvinkin kahvista. Käytännössä aines on välittäjäaineessa liikkuvaa rautaa, joka ottaa magneettikentässä mielikuvituksellisia muotoja. Tehokaat magneetit tilasin Saksasta. Kuvauksissa havaittiin kuitenkin vuoto vielä aiemmissa testeissä toimivaksi todetussa kahvikupissa. Tuloksena melkoinen sotku ja tarve uusintakuvaukselle.

Muuten olen erittäin tyytyväinen kertyneeseen materiaaliin. Käytin kuvauksissa vielä uutudenkarheaa 35mm adapteria, tarkoituksena luoda utuisen pehmeä ja värikylläinen kuva. Alla muutamia näytteitä siitä mitä nauhalle tarttui.






Tänään puolestaan kuvattiin lisää videoon 02 - Nopeusmies, jonka kuvauksiin valmistauduin viimeisessä kirjoituksessa. Varsinaisena kuvauspäivänä kuvattiin noin 4500 kuvaa, kun tarve oli lähempänä seitsemää tuhatta. Jo kuvauspäivänä todettiin tarve toiselle sessiolle. Aikataulujen pettämisestä on siis hyvää vauhtia tulossa huono tapa. Mutta eipä hätää, sillä apu löytyy psykologiasta. Ilmiölle on nimi ainakin englanniksi - the planning fallacy. Suora käännös olisi jotakuinkin "sunnitteluharha". Ilmiöllä selitetään ihmisten yleistä taipumusta aliarvioida tehtävän suorittamiseen kuluva aika. Pitää tutkia asiaa tarkemmin, jos vaikka aikatauluista saataisiin vastaisuudessa kelvollisemmat.

Valokuvaukset sujuivat oivallisesti ja ensimmäistä seissiota varmemmin. Oli selvää, että koko kuvausryhmä oli oppinut jotain ensimmäisestä kuvauspäivästä. Videosta uupuu vielä kaksi kuvakulmaa, mutta niiden hankkiminen on melkolailla vaivatonta. Voidaan siis sanoa, että tällä hetkellä kuvattuna on jo 3,75 videota!

"Writing video... Estimated Time: Less than a minute"

Olisi tietenkin varsin kummallista kirjoittaa odottamisesta mainitsematta vauvamme laskettuun aikaan olevan enää 6 päivää aikaa. Toiveissamme ennen vauvaa oltiin saatu kuvattua tähän asti, joten nyt kelpaisi vauvan jo saada ensi-iltansa. Parempi pitää itsensä kiireisenä, sillä odottavan aika tuntuu pitkältä.




.

Kahdeksantuhannen kuvan päivä

Tänään Canon 40D:ni on totisen urakan edessä. Kameralla on tähän mennessä otettu olemassaolonsa aikana reippaat 10000 kuvaa, mutta tänään on määrä ottaa kaikkiaan lähes 8000 valokuvaa. Kalenteriin on merkitty 1/3-nopeusmiehen kuvaukset. Video toteutetaan täysin stopmotion tekniikalla, jolla nukke ja vaha-animaatiot yleisesti kuvataan. Meillä nukkien ja vahojen tilalla on ihmisiä, ja lavasteena toimii Jyväskylä.

Huima kuvamäärä selittyy kappaleen suhteellisen pitkällä kestolla ja suurella FPS (kuvaa sekunnissa) valinnalla: 5 min x 25 fps. Koska videossa laulajan huulet synkronoidaan kappaleeseen, ja koska video kuvataan videokameran sijaan valokuvakameralla päädyin äkkiseltään lähes järjettömältä kuulostavaan 25 kuvaan sekunnissa. Usein animaatiot kuvataan nopeuksilla 12, 16 tai 20. PAL standardin maailmassa sekuntiin videota mahtuu aina 25 kuvaa, ja omaan silmääni 12 tai 16 kuvaa sekunnissa nykii liiaksi. Lopulta syknronoinnin takia päädyin kasvattamaan kuvien määrää kahdestakymmenestä vielä viidellä, ajatellen: "ei se tässä konkurssissa enää tunnu".

Nyt kuvauspaikat ovat selvillä, näyttelijöitä odotellaan saapuvaksi, rekvisiitta on pakattu, akut ladattu ja vatsaa kihelmöi jännityksestä. Kahdentoista tunnin päästä istunen samalla tuolilla tarkastamassa päivän saalista. Väliin mahtuu kuitenkin ne 8000 kuvaa. Se tarkoittaa yhdestä yhdeksään jatkuvien kuvauksien aikana yhtä kuvaa joka neljäs sekuntti.




.

Sävellykset valmiina

Heinäkuun tavoitteeni täyttyi tänään osittain, kun sain sävellettyä kahdennentoista kappaleen. Tavoiteeseen kuului myös kaikkien kappaleiden sanoitus, mutta vielä neljä kappaleista on sanoja vailla. Mieltäni kuitenkin lämmittää uusi selkeä vaihe tuotannossa. Kokonaisuudessaan kappaleilla on kestoa yli 47 minuuttia. Kun tähän lasketaan lisäksi alku- ja lopputekstit, muutamat siirtymät, sekä minuutin musiikiton osuus ennen Seireenijuoksua, tullee lopullinen projekti kestämään hivenen yli 50 minuuttia. Alla kuvakaappaus soittolistasta, jossa kaikki demot ovat peräkkäin.


Kaikkien kappaleiden olemassaolo sekä keventää mieltä, mutta myös helpottaa kokonaisuuden hahmottamista valtavasti. Rakentelin taulukkolaskennalla muutamia uusia taulokoita, joissa listaan kappaleiden ominaisuuksia. Yhdessä taulukossa on näkyvillä kappaleissa käytetyt soittimet, toisesta selviää kappaleiden tonaliikka ja kolmannessa arvioin kappaleiden tunnelmaa ylipätään. Pyrkimyksenä on pitää kokonaisuus kiinnostavana ja tuoreena alusta loppuun. Liian samankaltaisia kappaleita ei siten sovi pistää lähekkäin, eikä videoiden tyyli saa vastaavasti jämähtää mihinkään tiettyyn.

Yksi tuoreutta säilövistä tekijöistä on alati vaihtuvat laulajat. Kappaleissa vuorottelee alusta loppuun mies- ja naislaulajat. Itse laulan ilmeisesti vain yhden, mutta korkeintaan kaksi kappaletta. Laulajista varmaksi lasken jo kuusi. Kolmea laulajista en ole vielä päättänyt tai varmistanut. Lisäksi etsittävänä/kasattavana on nelihenkinen lauluyhtye. Josta pääsenkin kuukauden aikana tapahtuneisiin muutoksiin suunnitelmissa.

Työnimellä "Mosaiikki" kulkenut videoidea alkoi lopulta tuntua liian laimealta ja merkityksettömältä, ja päädyin vaihtamaan sen uuteen ideaan työnimeltään "Lauluyhtye". Myös viikkojen ajan mieltäni askarruttanut "Freeze mob" joutui eilen roskakoriin. Sen tilalle sävelsin kappaleen videoidea "Vaha-animaatiolle". Käytännössä vanha idea sai väistyä, koska sen sisällöllinen tarjonta viedään jo aiemmassa videossa henkilökohtaisemmalle tasolle, kuin Freeze mobissa olisi ollut mahdollista. En myöskään ole varma lainopillisista asioista julkisella paikalla kuvattujen videoiden suhteen, kun videolla näkyy osallisuudestaan tietämättömiä ihmisiä. Tehtyihin valintoihin palaan tarkemmin kuitenkin vasta säiden jo kylmettyä.

Kaikkiaan heinäkuu oli huomattava tuottelias. Taulukkoni mukaan osa-alueista on tällä hetkellä 33% valmiina 25kpl, 66% valmiina 20kpl ja täysin valmiina 22kpl. Näin ollen kokonaisuudesta on valmiina 40%! Määritin uudeksi takarajaksi sanoitusten suhteen seuraavan tiistain, joten reipas sanoitus päivässä seuraavana kolmena päivänä pitänee mielen aktiivisena.

Seuraavassa päivityksessä pääsenkin toivottavasti kertomaan enemmän elokuun kuvauksista. Luvassa on ainakin 1/3-nopeusmiehen, Mihin aika kuluu, sekä Seireenijuoksun kuvaukset.

...siis ainakin, jos vauva malttaa pysyä äidissään syyskuuhun asti.






.

Kirjoituksen viikko

Viimeiset viikot olen onnistunut tekemään projektia noin kahdeksan tuntia päivittäin. Olen keskittynyt säveltämiseen, sovittamiseen ja sanoittamiseen. Tällä hetkellä valmiiksi sävellettynä on kappaleista yhdeksän ensimmäistä ja niistä täysin sanoitettuna kuusi. Sovituksista äänitystarpeisiin on valmiina vastaavasti kuusi kappaletta. Seuraavan viikon vietän vaimon perheen kanssa mökillä, ja olen varannut mökille sopivaa kirjoitettavaa osuutta projektista.

On ollut riemastuttavaa saada projektin kappaleet soimaan peräkkäin siirtymineen. Visio muuttuu lihaksi ja kaikki näyttää toimivan suunnitellusti. Olen myös tehnyt videotestejä hyvällä menestyksellä. Päätin silti pitäytyä vielä sävellyksissä ja sanoituksissa seuraavat kaksi viikkoa, jonka jälkeen alkaa tiukka videorupeama. Tulevalla viikolla aion tosin testata 1/3-nopeusmiehen stop-motion tekniikan huulisynkkaa. Jos sen saa toimimaan kelvollisesti, ei videon kuvaamiselle ole juurikaan esteitä.

Olen myös löytänyt itselleni luonnollisen tavan sovittaa moniäänistä satsia Logicilla. Kaksi kappaleista sisältää muhkeat jousikvartetti-sovitukset, ja yksi sävelletyistä kappaleista päätyi olemaan sovitus lauluyhtyeelle. Musiikin tekemisen yksityiskohdista ja vaiheista tulen tekemään kattavan päivityksen syksymmällä.

Sormeni ovat syyhynneet jo kuukausia päästä kunnolla käynnistelemään projektisivujeni Elokuvaus-osiota, joka on ollut huomattavan ankea aina tähän asti. Luullakseni saan viikolla kirjoitettua kirjoitelman ainakin laitteistoasioista. Paljon kirjoittamista on siis luvassa. Ja tietenkin mökkeilylle ominaista toimintaa ja huomattavasti lautapelejä. Huomaan silti, ettei vapaa-aika tunnu tyydyttävältä, jos en pääse lainkaan edistämään projektin valmistumista. Kahdeksaa tuntia päivässä en silti suunnitele tulevalla viikolla kirjoittavani.





.

Projektin aikataulu

Viikko sitten maanantaina oli kesäpäivänseisaus. Siitä oli tasan puoli kierrosta auringon ympäri, kunnes Sun projektin ensi-ilta koittaa. Koska kaikki ensi-iltaa edeltävä työ on varsin epämääräistä, mutta koska silti pitäisi olla selvillä missä mennään, laadin kesäkuun alussa aikataulutaulukon (eli ilmeisesti aikataulukon). Rakensin vihkooni piirtämäni taulukon äskettäin myös digitaaliseen muotoon ja se on nähtävissä päivitettynä alla. Klikkaamalla kuvaa sen saa suuremmaksi.

Perustava idea on, että yhdellä vilkaisulla näkee suunnilleen kuinka paljon on tehty ja paljonko on tekemättä. Taulukon vasemmassa laidassa on kaikki projektin videot ja ylälaidassa eri työvaiheet. Valitsin työvaiheiksi seuraavat: sävellys, sanoitus, sovitus, äänitys, miksaus, käsikirjoitus, kuvamateriaalin hankkiminen, kuvaus sekä leikkaus/koostaminen. Jokaisella näin syntyneellä ruudulla on mahdollisuus olla yhtä neljästä: aloittamatta, 1/3 valmis, 2/3 valmis tai valmis/non applicable.

Lisäksi, koska on tarkoitus seurata projektin kehittymistä, kirjaan ylös vaihtelevin väliajoin tilanteen, ilmoittamalla kunkin valmiusasteisten ruutujen määrät. Tällä hetkellä 1/3 valmiina on 21 kpl ruutuja, 2/3 valmiina 10kpl ja täysin valmiina 16 kpl ruutuja. Jos vastaavasti ruuduille annetaan numerollinen arvo, voisi tyhjä ruutu olla 0, kun täysi ruutu on 1. Väliin jää arvot 0,33 ja 0,66. Siten voidaan laskea myös valmiuden aste prosentteina. Suoritan nyt ensimmäisen prosenttiarvion työn valmiudesta... computing... computing...

Valmiina on tällä hetkellä 27.5%! Joskin voidaan spekuloida ovatko kaikki työvaiheet keskenään vartailukelpoisia. Esimerkiksi kappaleen voi hyvinkin sanoittaa päivässä, mutta leikkamiseen menee helposti useitakin päiviä. Paremman puutteessa taulukko toimii kuitenkin hyvänä suuntaa antavana kannustimena.

On myös mahdollista todeta pienen laskennan jälkeen, että kun jokainen ruutu tarvitsee valmistuakseen 3 väritystä, on värityksiä yhteensä 324. Näistä on väritettynä 89 ja päiviä ensi-iltaan on noin 180. (324-89)/180=1,3 . Jokaisena päivänä ennen ensi-iltaa minun pitäisi siis saada vähintää 1,3 ruutua väritettyä...

Taidankin jatkaa hommia.


Update: Huomasin, ettei kommentteja pystynyt jättämään kuin palveluun kirjautuneet. Laajensin oikeuksia ja nyt sinäkin voit kirjailla kommentin halutessasi. Jopa todella lyhyen.





.

Junapäiväkirja 2.8.2009

Viime kesänä lähdin kolmeksi päiväksi istumaan junaan ja kirjoittamaan ylös ajatuksiani Sun projektista. Ideana oli tylsistyä junassa ja kaiken epämukavuuden keskellä olla pakotettu selvittämään suunnitelmia ja kirjoittamaan ne paperille. Niinpä ostin VR:ltä Lomapassin, jolla voi valita kuukauden ajalta kolme päivää, joina saa matkustaa Suomessa rajattomasti. Itse vain valitsin peräkkäiset kolme päivää.

Matkalla kirjasin ylös teesit joita projekti edelleen kunnioittaa, suurpiirteisen aikataulun, projektin tavoitteet sekä siihen mennessä kertyneet video- ja musiikki-ideat. Matkaa varten olin kehittänyt muutamia sääntöjä, jotka ankeuttivat junailua riittävästi. Myös matkatavarat olivat vastaavasti rajoitettu vain oleellisiin. Junapäiväkirjaa kirjoitin kolmisenkymmentä sivua, ja projekteista yhteensä yli neljäkymmentä. Seuraavassa otteita päiväkirjasta ja valokuvia matkaa varten hankitusta kertakäyttökamerasta.


Päivä 1, klo 00:25 Tampere - Rovaniemi
Pesin juuri hampaat ja olen kotiutunut paikalleni. Aikataulut, jotka Tampereen asemalta otin matkaan antavat ymmärtää ettei ole juurikaan muita yö-junia kuin HKI-Rovaniemi välillä liikennäivä yksilö, jossa nytkin matkustan. Saatanpa siis päätyä samaan junaan joka yö.

Periaatteessa jo nyt junailun pakkosyöttö tuntuu hupsulta idealta, eikä odotettavissa ole mitenkään juhlava reissu. --- Nyt ei tunnu erityisesti kirjoittamiselta. Kello on 1:05. Noin seitsemältä saavutaan Ouluun ja kymmeneltä Rovaniemelle.

Päivä 1, klo 07:55 Tampere - Rovaniemi
Vieläkin tuntuu kuin olisi matkalla jonnekin. Kai siitä pian pääsee, kun lähtee takaisin kohti etelää. Pohjoisessa on ongelmana, että ellei ole varoivainen, joutuu odottamaan pari tuntia seuraavaa junaa. ---Päätin lähteä kolmeksi päiväksi junaan kirjoittamaan ja selvittelemään päätäni projekti-asioissa. Varsinkin Sun projektin aikataulut kaipaavat harkintaa ja myös seuraavan elokuvan käsikirjoitus olisi hienoa saada pääpiirteiltään kasaan. Junan valitsin siksi, että olen matkustellut junalla aina mielelläni, ja junassa on hyvä kirjoittaa. Usein inspiraatio iskeekin junassa. Epäilen, että se johtuu siitä ettei junasta pysty pakenemaan kesken matkaa, eikä toisaalta kirjoittaminen ja lukeminen ole yhtä hankalaa kuin pomppivassa bussissa.

Ettei kirjoittaminen menisi pelkäksi matkusteluksi, pitää olla sääntöjä:
§ 1. Junasta ja asemalta ei poistuta. Tämä on varmaankin kaikkein tärkein sääntö. Se tarkoittaa ei ravintoloita, ei suihkuja, ei kunnon yöunia.
§ 2. Ei yli puolen tunnin keskusteluja matkustajien kanssa. Eli jos keskustelu kestää yli puoli tuntia, tulee minun vaihtaa paikkaa tai junaa.
§ 3. Yksitoikkoinen purkki-ruokavalio. Junassa ei ole tarkoitus mässäillä, vaan tyydyttää perustarpeet. Hedelmäsalaattia, tonnikalaa ja valkoisia papuja tomaattikastikkeessa. Niillä mennään.
§ 4. Soitella ei saa. Viesti vaimolle per päivä.
§ 5. Ei viihdykkeitä - eli lehtiä, kirjoja, sudokuja, yms.

Mukana matkalla minulla on vaihtovaatteita, pieni pyyhe, hammasharja ja -tahna, kertakäyttökamera, kirjoitusvehkeet, kolmen päivän junalippu, sekä erinäisiä säilykepurkkeja, purkinavaaja, iso lusikka, puhallettava niskatyyny eikä juuri muuta. Maisemat ovat jo selvästi melko pohjoiset. Päänahka kutiaa jo. Ehkä koitan pestä hiukset junan vessassa... Myöhemmin.

08:56 Kuten illalliseksi myös aamiaiseksi söin Pirkka - Trooppinen hedelmäsalaatti -säilykkeen. Säilykkeenä se ei vedä vertoja sille tavalliselle hedelmäsalaatille, jossa on myös persikkaa, joka on herkkuani. Nyt Thaimaasta asti mehussa muhineet ananakset, punaiset ja keltaiset papaijat, sekä guava (jonka aina tähän asti luulin olleen päärynää) maistuvat erottamattomasti samalta. Jos mielii tunnistaa hedelmäpalan, pitää se tehdä ennen kuin palan pistää suuhunsa. Lopullinen arvio tälle herkulle 1,5 tähteä. **

9:08 Kemissä kukkii voikukkaniitty.


Päivä 1, klo 10:24 Muurola - Oulu
Hyppäsin hetken aikatauluja pyöriteltyäni pois ennen Rovaniemeä, Muurolassa. Rovaniemellä olisi joutunut odottelemaan yli 2 tuntia seuraavaa junaa ja vaihtamalla nyt, en joutunut odottamaan kuin 2 minuuttia. Oulussa ehkä vaihdan uudestaan, jos en ehdi tankata varastoja ennen kuin juna lähtee. Helsinkiin vaihdotta saavuttaisiin 19:52, jolloin ehtisin taas 20:06 junaan Rovaniemelle.


Päivä 1, klo 12:43 Oulu - Seinäjoki Vaihdoin Oulussa. Konduktööri mokasi yöllä ja leimasi lippuni edellisen päivän leimalla. Se on ymmärrettävää, sillä juna lähti Tampereelta 00:25. Tarpeetonta selittelyä on silti luvassa aina leimauksen yhteydessä.

15:30 Seinäjoelle on vielä vajaa tunti, eikä ruokaa ole jäljellä kuin yksi eksoottinen hedelmäsalaatti. Päivä tuntuu jo nyt kestäneen pitkään. Torkuin tunnin verran. Yöllä sain nukuttua suhteellisen hyvin. Jopa yhden parin tunnin pätkän. Seinäjoella vaihtanenkin junaa ja suuntaan Vaasaan. Se tulee olemaan itäisin asemani, sillä Porin aikatauluja minulle ei ole. Pysähdys kestää 10 min ja toivon ehtiväni kaupoille.

Päivä 1, klo 17:00 Seinäjoki - Vaasa
No enpäs ollut lähelläkään ehtiä kaupoille. Onnistuin silti nostaa käteistä. Tein suunnitelman loppumatkalle vajavaisilla aikatauluillani. En ehdi Rovaniemelle, ja niinpä Muurola jäänee pohjoisimmaksi kohteekseni. Nyt siis käännyin kohti Vaasaa ja huomenna käyn Joensuussa kääntymässä. Helsingissä käyn viimeisenä ennen Jyväskylään paluuta. Projekti-asiat ovat edenneet jo roimasti. Varsinkin helpottaa etten yritä kuvata ensi kesänä seuraavaa elokuvaa, vaan teen Sunia. Julkaisupäiväksi sopisi täydellisesti talvipäivänseisaus 2010. Aikaa olisi siis 17kk. Sen pitäisi riittää, jos muistaa pikkuhiljaa tehdä hommia.



Päivä 2, klo 01:30 Oulu - Helsinki
Etsin Oulun asemalta karttaa, josta löytäisin sopivan uimapaikan. 25 min ei olisi tänään riittänyt, mutta tiistai aamuna olen 1,5h Oulussa ja ehdin siis järveen pesulle. Mallailin päätäni junan vessan lavuaariin, mutta on se kyllä tosi ahdas. Jos aamulla pesisi kainalot ja pyyhkisi märällä pyyhkeellä pahimmat hiet, niin selvinnen ällönä Ouluun asti. Sain torkuttua muutamia tunteja Seinäjoki-Oulu välillä. Nyt juna on täysi, ja väkeä on käytävilläkin. Luojan kiitos ei ole kuuma! Helsinkiin saavutaan puoli yhdeksältä, ja sieltä jatkan taas Tampereelle. Nyt koitan nukkua, tai vastaavaa. Uskomatonta, että vasta 24h on kulunut...

Päivä 2, klo 09:07 Helsinki - Tampere
On aika mutustaa aamiaissäilykkeitä. Tekisi mieli tonnikalaa, mutta oli tarkoitus säästää se lounaaksi. Yö sujui ilman suurempaa ongelmaa, ja nukuin lähes yhtenäisesti kahdesta puoli kuuteen.

Tuntuu, että tänään voisi olla melko tuottelias päivä. Eilen kirjoitin vajaat 20 sivua, josta tosin puolet pelkästään matkanteosta. Jos sanoitusten aiheista saisi jotain ylös, voisi myös projektin yhtenäinen linjaus alkaa hahmottua.


Päivä 2, klo 15:20 Tampere - Joensuu
Lähestyn Joensuuta. Tai lähestyn vielä kaksi tuntia. Tartuin projektiin uudelta suunnalta. Video-ideoita on 15, josta vain muutama on heikkoja. Osaa pitää tutkia teknisesti, ennen kuin voin sanoa minkä näköinen videosta tulisi. Kappaleita löytyi vastaavasti odotettua enemmän. 13kpl raakileita tai selkeitä ideoita. Moni tarvitsisi kitaraa tai pianoa, että voisin muistaa voiko idea/biisi toimia.

Matkalla ei oikein mitään uutta. Vaikka mitä sitä nyt olisi odottanutkaan.


Päivä 2, klo 17:36 Ilosaari, Joensuu
Pirkka Hedelmä Cocktail mehussa. Persikka, päärynä, ananas, viinirypäle, kirsikka (väri E127)- Valmistusmaa Kreikka. Eipä auta. Vaikka siinä persikkaa olikin, ei hedelmien tunnistaminen maun perusteella ollut juurikaan helpompaa. Varmasti moni 80-luvun lapsi edelleen luulee, että kirsikka maistuu ja näyttää samalta kuin säilykkeenä. Riettaan punaiset "kirsikat" eivät ole ikinä onnistuneet sytyttämään. Silti lopullinen arvio: 2 tähteä **.

Pirkka Tonnikalapaloja öljyssä. Tonnikaloissa on eroa. Tämä oli oikein hyvää purkkikalaa. Öljyineen päivineen syötynä oikein sopiva pääruoka. Ei ollenkaan kuiva tai pahvinen. Mahdollisesti jopa hieman delfiinin makua. 4 tähteä ****.

Ruokatauosta tuli vähän liiankin hieno. Paikkana Joensuun Ilosaari on vehreä ja viihtyisä, ja ilmeisesti suosittu paikka ilman muusikoitakin. Jotenkin minulle on jäänyt vähän sellainen mielikuva Joensuusta, että siellä tulee turpaan. Ainakin täällä on kaunis puisto.


Jos olisin Helsingissä ehtinyt yhtään lukea aikatauluja, olisin tullut Joensuuhun eteläistä reittiä. Nyt en ehdi sitä enää kulkea, vaan olen tuomittu toistamaan jo ajettja kisko-osuuksia. Juna Tampereelle lähtee 18:36.

Päivä 2, klo 23:30 Toijala, laituri 3/4
Toijalan aseman laituri 3/4 on tuttu paikka. En ole varmaan ollut sillä näin myöhään odottamassa junaa. Ainakaan en ole syönyt papuja ja hedelmäsalaattia odotellessani.

Valkoisia papuja tomaattikastikkeessa. Euro Shopper. Valkoisia papuja 44%, vesi, tomaattipyree, sokeri, maissitärkkelys, suola, mausteet. Nimi johtaa harhaan, sillä kastike on lämmittämättömänä lähinnä liemi. Testattu Italiassa valmistettu yksilö olisi säilynyt vielä 3 vuotta. Miksi säilykkeitä ei myydä vuosikerroittain? Totuuden nimissä pavut liejussaan ovat lähes moitteettomia. Purkkia kannattaa ravistaa ennen avaamista, sillä pavut ovat pakkaantuneet purkin pohjalle.

Tampereelta vaihto Ouluun vievään yöjunaan, jossa on oikein ikkunapaikka varattuna. Aamulla seitsemän jälkeen aion mennä Oulussa järveen pesulle, ettei lika liiaksi pinty. Raportoin tapahtumista. Niin, ja pavut tomaattikastikkeessa, 5 tähteä *****.


Päivä 3, klo 07:25 Tampere - Oulu
Juna on ollut viimeiset 3 tuntia virallisen termin mukaan saatanan kylmä. Heräsin kylmyyteen puoli 5 ja torkahdin vielä yli tunniksi. Nyt saavutaan Ouluun. Muuten yö meni sutjakasti sykkyrällä. Jos vesi on yhtään verrannollisesti näin kylmää, saattaa jäädä hiukset likaisiksi.


Päivä 3, klo 09:45 Oulu - Helsinki
Vesi oli ihanan lämmintä! Pelkäsin jäätyväni vielä ennen veteenmenoa, sillä ilma oli tosi viileä ja tuuli tasaisen kolea. Yllätyin, kun paikalla oli aamu-uimareita. En mennyt ihan varsinaiselle uimapaikalle asti, kun tarkoitus oli pestä hiukset ja uida kalsareilla. Pesin hiukset vähin äänin, nautin pari sataa metriä veden lämpöä ja aloitin piinallisen kuivausprosessin noin käsipyyhkeen kokoisella Muumi-pyyhkeelläni. --- Matkalla takaisin junalle mietin Maslowin tarve-pyramidia ja arvioin kirjoittavani paremmin, tai ainakin tuotteliaammin puhtaana.

Nyt, kun äsken istahdin junan penkille, huomasin hentäluuni kipeäksi. Myös oikea etuhammas oli aamulla hämmentävästi kosketusarka. Erinäisiä lihasjäykkyyksiä voisi olla enemmänkin, joten ihan kelvollinen olo kaikkiaan.

Päivä 3, klo 13:42 Oulu - Helsinki
--- Olen saanut hyvin kirjoitettua projektista. Tai projekteista. Aikataulun suuremmat linjat ovat nyt kohdillaan, ja on helpottavaa huomata, että suurin osa, ellei jopa kaikki videoideat on jo olemassa. Musiikista en ole missään vaiheessa liiemmin ollutkaan huolissani. Sitä tuntuu aina riittävän.


Päivä 3, klo 20:55 Helsinki - Jyväskylä
Tikkurila, Riihimäki, Hämeenlinna. Kohta Jyväskylä! Kyllä tulee tarpeeseen. Olen huomattavan väsynyt, nyt kun istahdin taas aloilleni.

Päivä 3, klo 22:10 Helsinki - Jyväskylä
Nyt lähdettiin jo Tampereelta! Taidan kumota loput säilykkeet kurkkuni. Sitten vielä kirjaan lopullisen reitin itse vihkoon.


Matkareitti kokonaisuudessaa lähtöaikoina ilmoitettuna:

Sunnuntai 2.8.
Tampere 00:25
Muurola 10:27
Oulu 12:32
Seinäjoki 16:38
Vaasa 18:08
Seinäjoki 19:32
Oulu 23:52

Maanantai 3.8.
Helsinki 9:06
Tampere 12:05
Pieksämäki 14:56
Joensuu 18:36
Pieksämäki 20:53
Toijala 23:35

Tiistai 4.8.
Oulu 9:42
Helsinki 20:06
Jyväskylä saapuu 23:37

Yhteensä 60 tuntia junassa kolmena päivänä.

Siispä... Kannattiko? Tällä kertaa kyllä. "Seikkailuna" koettu, ja voisi tämän kai hellemminkin hoitaa. Yksi häiriötön päivä ei tosin puserra ulos kaikkia mehuja, kaksi jo saattaa riittää. Tietokoneella kirjoittaa ajatuksia nopeammin ylös, mutta häiriötekijöitä on varmasti enemmän. Junassa on totisesti vähän tekemistä, jos päättää olla lukematta. Maisemiin puutuu nopeasti. Ruokailu ja nukkuminen... perustarpeet voi tyydyttää vähällä, joo, mutta mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta askeesia? Kai tämän voisi oppia tekemään toimistoaikoinakin. Tällä kertaa en olisi varmaankaan onnistunut sulkemaan häiriötekijöitä kirjoittamisen ja suunnittelemisen tieltä. Nyt tiedän missä menen ja se näyttää ihan hyvältä paikalta sijaita.

Matka oli siis onnistunut, mutta olen tyytyväinen, että se on nyt tehty.

Over and out.




.

Adapteri löysi perille

Lyhyesti tiedottaen: keskiviikkona Singaporesta saapui paketti. GT35 Elite Pro- adapteri päätyi tullin kautta ehjänä ja toimivana osaksi kalustoani. Ensimmäiset kokeilut ovat olleet varsin lupaavia, joskaan en ole vielä siirtänyt mitään tietokoneelle. Kuvassa kauan odotettu adapteri kaikessa vaatimattomuudessaan.


Yksin varsin apean oloinen putkenpätkä muuttuu kerrassaan riemastuttavaksi, kun se kiinnitetään videokameraan. Kuvassa ylimpänä kamera ilman adapteria, keskellä adapterin kanssa varustettuna 24mm linssillä, ja pohjimmaisena varustettuna kaikella mitä voisin halutessani kameraan kiinnittää (ja samalla täysin tarpeeton, joskin teoriassa toimiva, ylilyönti). Keskimmäinen kuva vastaa käytännössä normaalin kuvaustilanteen asetelmaa.


Koska kokonaisuus on pienimmilläänkin huomattavan epäsopusuhtainen millekään jalustalle, aion seuraavalla viikolla rakentaa myös adapteria tukevan jalustaan kiinnitettävän alustan. Vasta sen jälkeen kuvaan ensimmäiset viralliset testit.

Viikon aikana kalustoon on tullut myös toinen uusi tulokas. Ostin käytettynä tutulta kuvaajalta tukevan kolmijalan. Manfrotto 503 nestepää ja 525MV jalat helpottavat kuvaamista entisestään. Vaikka kaluston osana kolmijalka jää helposti vähälle huomiolle, on se läsnä lähes jokaisessa kuvatussa otoksessa. Pienen säätämisen jälkeen uusi hankinta tuntuu erinomaiselta, ja olen hankintaan erittäin tyytyväinen.

Myös itse projektin asiat ovat edenneet kuluvalla viikolla oivallisesti. Varsinkin "1/3-nopeusmies" kappale on edistynyt, ja kaipaa enää sanoituksen. Taustasta puuttuu solistin lisäksi vain basso ja taustalaulut. Basson kappaleeseen soittaa ilmeisesti kappaleen solisti, joten äänipuoli on hyvällä mallilla.

Edistystä on ollut myös kappaleiden Heartbeat ja Huonesiirtymä saroilla. Lisäksi eilen kehitytin yhden kertakäyttökamerallisen kuvia projektin kannalta tärkeältä matkalta, jota myös seuraava päivitys käsittelee. Nyt pitää kuitenkin kiiruusti siivota huoneistoon levittämäni kuvaustarpeet kasaan ja valmistautua viikonloppuun Tampereella.




.

Projektiloma käynnistyy

Sain valmiiksi viimeiset työ- ja koulutehtävät lopulta vasta kesäkuun ensimmäisenä lauantaina. Samana päivänä suunnattiin vaimon kanssa viikoksi vuokramökille, missä menneen vuoden velvoitteista oli määrä päästä nopeasti irti. Jo parissa päivässä oma olo muuttui rennoksi ja todellisuus iskostui mieleen. Lähes kolme kuukautta aikaa tehdä projektia ja ottaa rennosti!

Mökillä oli tarkoitus aloitella Sun projektin sanoitus-urakkaa. Sunnuntaina sainkin työ hyvälle alulle, mutta maanantaina lomatunnelma vei voiton. Olin jo pidemmän aikaa kaipaillut vaivattomampaa säveltämistä, ja niin tartuin kitaraan ja pyöräytin kaksi "mies ja kitara"-kappaletta. Työn vaivattomuudesta innostuneena jatkoin tiistaina siitä mihin maanantaina jäin. Lopulta perjantai-iltana kappaleita oli kertynyt kymmenen. Levytän ne varmaankin heinäkuun aikana mahdollisimman vaivattomasti.

Tänään aamulla palasimme mökiltä ja kotona odotti postin noutoilmoitus. Jo ennen mökkireissua olivat saapuneet Amerikasta, Belgiasta ja Saksasta tilaamani kolme objektiiviä. Ilman adaptereita ei objektiiveilla jännittyneen hypistelyn lisäksi tekisi kuitenkaan mitään, joten odottelu jatkui. Nyt postiin oli saapunut sovitin digijärkkärille, jonka hankin kuin ekstraksi paketin päälle. Tämä siksi, että hankkimani vanhat FD-linssit tarvitsevat sovitteelta linssirakenteen, joka on halvoissa malleissa lähes poikkeuksetta kehno. Odotettavissa oli siis lähinnä vain keskinkertainen lisäys kamerakalustooni.

Tietenkin hain paketin postista siltä seisomalta, ja ilokseni adapteri toimii odotuksiani paremmin. Vastaavaa objektiivia en ole päässyt aiemmin kokeilemaan ja f1.4 valovoimaisen linssin syväterävyyden kapeus yllätti minut kaikista näkemistäni kuvista huolimatta. Suurimmalla aukolla kuva on utuisen pehmeä, eikä siis läheskään aina käyttökelpoinen, mutta tehosteena se on pienissä erissä vaikuttava. Alla esimerkki linssin FD 50mm f1.4 piirrosta.


Selvästi utuinen täydellä aukolla otettu kuva olisi elokuvassa ja videossa varmasti lumoava, mutta syväterävyysalueen kapeuden, liikkuvien kohteiden ja käsitarkennuksen summana on huomattavia ongelmia kuvaushetkellä ja joiden kokoluokka selviää pahimmillaan vasta leikkuupöydällä. Heti pari pykälää pienemmällä aukolla piirto terävöityy ja ainakin perinteisillä mittareilla kuvan laatu paranee. Alla kuvat kitaran kaulasta aukoilla 1.4 ja 2.8.



Tässä vielä kuva saapuneesta sadan euron kalustosta kokonaisuudessaan. Etualalla vaatimaton FD/EF-sovitin. 24mm, 50mm ja 70-210mm linssien lisäksi kuvassa on kolme makrojatketta.


Sähköpostiin oli saapunut viikon aikana myös ilmoitus varsinaisen video-adapterin lähtemisestä. Matka Singaporesta alkoi jo tiistaina ja saattaa kestää tuurista ja tullista riippuen viikosta kolmeen. Kun adapteri viimein saapuu, alkaa (alun huuman jälkeen) kova työ uuden laitteiston opiskelussa ja virittelyssä. Pian pitäisi jo päästä kuvaamaan musiikkivideoita ja päätökset kokonaisuuden ilmeestä on tehtävä pikapuoliin. Projektiloma käynnistyy tosissaan jo huomenna, kun tartun uudella tarmolla projektin kappaleiden sanoituksiin.





.

Satasella lasia, kiitos!

Loppukiri koulutöiden kanssa kulminoituu seuraavaan viikkoon. On mahdollista, että opintojen osalta kaikki valmistuu jo keskiviikoksi, ja viimeiset ulkopuoliset videotyöt perjantaiksi. Kesäkuun alussa alkaisi silloin projektikesäloma!

Viimeiset viikot olen onnistunut pääosin tekemään kertyneitä rästitöitä ja suoritamaan muita sovittuja tehtäviä. Samalla eBay-huuto.net-Amazon -sektorilla on ollut vilkasta, ja sain rahastonhoitajan hyväksynnän laajentaa kalustoa videotyöstä ansaitulla pääomalla. Hankinnat on nyt tehty ja paketteja odotellaan saapuvaksi Belgiasta, Saksasta, USA:sta, Singaporesta ja Hong Kongista. Viimeksi kalustoa ryhdistäneen valosetin jälkeen paneuduin optiikkaan ja erityisesti 35mm adaptereihin. Seuraavaksi muutama valistuksen sana uusista tulokkaista, jotta saan hillittyä odotuksen aihettamaa kärsimättömyyttä.

35mm adapteri on lyhyesti sanoen muunnin, jonka toinen pää kiinnitetään videokameraan ja toiseen päähän voidaan kiinnittää valokuvakameroissa käytettäviä linssejä. Koska eri linsseillä on eri ominaisuuksia ja ne tuottavat erilaisia kuvia, lisää adapteri kuvaajan mahdollisuuksia. Yleisin syy käyttää vaihdettavia linssejä on kuvan syvyysterävyyden kaventaminen, jolloin on mahdollista saada aikaiseksi filmikameramaisempaa jälkeä. Vaihdettavien objektiivien suurin hyöty on siis mahdollisesti kauniimpi kuva, pisimmän miinuksen ollessa hinta.

Adapteri on jo itsessään kompromissi. Videokameroiden hintaluokat etenevät kuluttajatasosta ammattilaistasoon kameran ominaisuuksien myötä. Kun kuluttajakameralla saa tallennettua videokuvaa ilman vaivaa säätämisestä, on ammattilaiskameroissa mahdollista säätää kaikki itse. Vastaavasti hinnan kasvaessa kameran komponenttien laatu paranee ja kameran liitännät lisääntyvät. Hinnan ja laadun kuvaaja on videokameroidenkin suhteen aluksi matalaa ylämäkeä, kunnes mäki jyrkkenee äkkiä lähes pystysuoraksi seinäksi. Itse tähtään laitteistossani juuri jyrkän nousun juurelle, jolloin saadaan paljon laatua verrattaen pienellä rahalla.

Oma kamerani, Canon XH-A1, on laadultaan oivallinen, mutta objektiivi on kiinteä. Seuraavan hintaluokan kamerat, joissa linssi on vaihdettavissa maksavat yli kaksi kertaa enemmän. Pelkkä yksittäinen objektiivi tällaiseen kameraan voi maksaa helposti yli 1500€. Televisiokameroiden objektiivit maksavat kappaleelta 10000-35000€. Tässä vaiheessa indie-tekijän mielikuvitus astuu kuvioihin. Miten saada isojen poikien (ja tyttöjen) kuvanlaatu mahdollisimman halvalla?

Adaptereita valmistaa kourallinen yrityksiä. Tunnetuimpien listaan kuuluvat mm. Letus, RedRock ja Brevis. Adapterin saa uutena ostettua näiltä valmistajilta noin tuhannella eurolla, plus miinus pari sataa euroa. Tämä hinta saattaa kuulostaa vielä tuskallisen korkealta, mutta sitten seuraakin hyvät uutiset. Koska uusi digiaika toi tullessaan myös uudenlaiset objektiivit uusine liitäntöineen, on vanhoja linssejä kaupan huomattavan halvalla. Esimerkkinä tästä vaikka uusi Canonin EF 50mm 1.4f USM IS hintaan 380€ vs. vanha Canonin FD 50mm 1.4f prime hintaan 35€. Vertailu ei ole tietenkään ihan reilu, sillä vanhassa linssissä ei ole vastaavaa kuvanvakaajaa ja tarkennuskin hoituu vain käsikäyttöisesti. Laadukasta lasia ja suurta valovoimaa on silti tarjolla noin 90% alennuksella!

Koska tuhat euroa on itselleni liian kova pala, etsin lisää vaihtoehtoja. Adapteri olisi mahdollista valmistaa myös itse, mutta vaatii osia noin 200-300€ edestä. Hankalin osuus on saada optisen adapterin pituus oikeaksi, ja saada tarkennuslasista (focusing screen/groung glass) riittävän hienorakenteinen. Lisäksi parhaisiin tuloksiin päästään, kun tarkennuslasi värisee, jolloin sen epäpuhtaudet eivät näy videossa. Vaikka olisin varmaan jonkinlaisen adapterin saanut kasattua itsekin, päädyin ostamaan valmiiksi kasatun mallin, GT35Pro Eliten. Singaporelainen Grag Tay valmistaa adaptereita kamerakohtaisesti tilauksesta ja adapterin hinnaksi tuli tukikiskoineen ja toimituksineen 380€ plus tullit ja verot.

Adapteri on kuitenkin yksinään täysin tarpeeton ja hyöty tulee vasta valovoimaisista objektiiveistä. Valovoimaa kaivataan sitäkin enemmän, sillä adapterit syövät valoa vähintään puolen aukon verran. Oma adapterini käyttää toistaiseksi sekä EF-, että FD-liitoksella varustettuja objektiivejä, joista FD-objektiivit ovat aiemmassa esimerkissä vilahtaneen halvan objektiivin mallisia. Niinpä suuntasin osoitteeseen eBay, ja yhdessä päivässä haalin alle satasella (postikuluineen yht. 105€) kolme valovoimaista objektiivia: 24mm 2.8f, 50mm 1.4f sekä 70-210mm 4f makro. Näillä pääsen hyvin alkuun, ja tarvitteassa lisää löytyy halvalla. Hankin myös Canon 40D järkkäriini sopivan AF confirm Infinity focus FD to EF adapterin, jotta voin käyttää linssejä hieman vaillinaisesti myös valokuvakamerani kanssa.

Vielä on selvittämättä muutamat ongelmakohdat, kuten kuinka adapterin käänteiseksi kääntämää kuvaa vaikuttaa kuvaukseen ja kuvan sommitteluun. Saattaa olla, että rohkaistun modailemaan kamerani LCD näyttöä, mutta se jää nähtäväksi. Ja toistaiseksi ei ole Suomeen saapunut vielä mitään, joten ensimmäiset testitkin ovat tekemättä. Koitan pysyä ruodussa vielä seuraavan viikon, ja kun tilaukset saapuvat, pistän blogiin kuvamateriaalia.

Ja kesäkuussa räjähtää projekti käyntiin aivan uudella tasolla!




.

Mielekkyyden määritelmä

Mitä tahansa elämässä päätyykin tekemään, tulee jossain vaiheessa pohtineeksi kuinka onnistuneita valinnat ovat olleet. Tuleviin tekemisiin ryhtymistä arvioidaan päivittäin, osaa tekemisistään pohtii vasta paljon myöhemmin, ja osaa prosessin edetessä. Pienet päätökset livahtavat ohi huomaamattomasti, eikä aamupalan sisällöllä usein vaivaa mieltään. Ihmissuhteissa aiempiin päätöksiin voidaan tehdä pieniä suuntaa korjaavia muutoksia ajan myötä, joskin suuretkin äkkinäiset muutokset ovat mahdollisia. Menneitä päätöksiä murehtiva pyrkii oikeuttamaan tekemänsä loputtomalla ajattelulla, jotta voisi saada mielelleen rauhan nykyisyydessään.

Suuret projektit joutuvat samanlaiseen arvioinnin ristituleen. On pakko kysyä itseltään, miksi käyttää niin paljon ajastaan projektin tekemiseen? Mikä on se hyöty, jonka tähden kannattaa tehdä satoja tunteja työtä? Ammatissa vastaus on yleensä raha. Vaikka työpaikka olisikin itselle mieleinen, harva tekisi työtään ilman kelvollista rahallista korvausta. Omasta projektistani ei tule koitumaan rahallisesti kuin menoja, joten se ei voi olla vastaus.

Yleensä taiteentekijät puhuvat itsensä toteuttamisesta. Jotta voisi toteuttaa itseään, tarvitaan joku toinen, joka tekemisiä tulkitsee. Oleminen on havaituksi tulemista, eikä pelkkä huomatuksi tuleminenkaan yleensä riitä. Tarvitaan yleisö ja tarvitaan palautetta. Halutaan ulkopuolisen hyväksyntä toiminnalle, oikeutus omalle tekemiselle. Itsensä toteuttaminen alkaa kuulostaa pelkästään halulta tuoda itsensä esille. Itseään esille tuovat ihmiset puolestaan tuppaavat olemaan ärsyttäviä. Epämukava päätelmä. Ehkä ero piilee hienovaraisuudessa.

Jos häpeilemättä kerron mitä projektiltani odotan, on yleisön hyvä vastaanotto yksi päällimmäisistä tavoitteistani. Se, ettei projekti tuota kuin tappiota, ei tarkoita ettenkö olisi iloinen jos projekti jollakin tavalla tuottaisi voittoa. Suunnitelmani on kuitenkin pitkäkestoisempi, ja en kuvittele tuntemattomana amatöörinä tuottavani mitään suurta yleisöä kiinnostavaa. Lopulta, vuosien kuluttua ja lukuisten projektien valmistuttua, saatan silti saada jalansijan jolta voin ponnistaa suurempien yleisöjen äärelle. Haluan taitelijana toteuttaa itseäni, saada toiminnalleni hyväksynnän ja kiitosta.

Koska objektiivinen projektien onnistumisen arvioiminen on hankalaa, olen kehitellyt muutamia numeerisia tapoja arvioida onnistumista. Arvioin ensimmäisen elokuvani, NSA:n, valmistamiseen kuluneen noin tuhat työtuntia, joista itselleni laskin noin 600-700. Laskin, että jos elokuvaa katseltaisiin yhtä kauan kuin sen työstäminen kesti, olisi työmäärä sillä oikeutettu. Elokuvan kestäessä noin 70 minuuttia, tämä tarkoittaisi 1000 tuntia / 1,15 tuntia = 870 katsojaa. Kolmessa näytöksessä kävi keskimäärin noin 75 ihmistä, DVD:tä olen levittänyt 50 kappaletta, ja netissä videota on katsottu yli 850 kertaa, joista 750 eri koneilta. Jos kaikki näytöksissä olleet lasketaan, lisätään lukuun eri koneilta katsoneet ja jos vielä joka toinen levitykseen päätynyt DVD on katsottu kertaalleen, tulee määräksi tasan tuhat katsojaa. Tavoite on siis ylittynyt mukavasti, ja varovaisenkin arvion mukaan elokuvan on nähnyt tuhat ihmistä.

Pelkästään numeroita laskiessa jää silti uupumaan palautteen osuus. Voihan olla, että katsojista suurin osa ei nauttinut elokuvasta. Suullinen palaute voi usein olla petollista, kun katsoja ei kehtaa kertoa totuudellisesti mielipidettään tekijälle. Kirjallista palautetta olisi yleisöltä hassua kerätä. Nimettömien tekijöiden työt eivät myöskään päädy kriitikoiden työpöydälle, joskin netissä elokuvalle on mahdollista kirjoittaa arvostelu.

Väistämättä projektin onnistuminen jää epämääräiseksi kokoelmaksi kaikkeen projektin tekemiseen liittyvistä muistoista, katsojien ilmeistä ja sanomisista, kirjoitteluista ja käydyistä keskusteluista. Oma kokemus lopullisesta tuotoksesta taitaa silti olla vahvin tekijä koko projektin mielekkyyttä määritellessä. Kaikki muu vain sävyttää omaa tunnetta, joka sisältää kaikki vivahteet projektin muille näkymättömistä osista, kaikkien maistettavana olevaan työn hedelmään.

Olen vajoamassa turhan syviin vesiin, ja on parempi lopettaa tältä erää. Sun projektin edessä oleva määrittelemätön työmäärä ja sen oikeutus pistää välillä mielen nöyräksi.

Ps. Tänään olen mukana esittämässä Nurkostamin vierailevana solistina Tampereen Telakan UFO-rockissa Beatlesin Sergeant Pepperin kokonaisuudessaan alusta loppuun.




.

Sun videot - Underwater (osa 2)

Underwater kappaleen sanoituksen myötä videoon tarvittiin kaksi kuvauspaikkaa lisää. Veden alla soittamisen lisäksi tultaisiin lentelemään taivaalla, ja soittamaan maan alla. Nyt oli riittävästi mahdollisuuksia videon mielenkiintoisena pitämiseen. Oli myös keksittävä kuinka kuvaamiset toteutettaisiin. Ensimmäisenä kuvattavaksi tuli videon vesi-osuus.

Ennen kuvauksia tarvittiin vielä soittimet, jotka voisi viedä järveen. Yläasteella tekemäni sähkökitara sai tuomion päästä sukeltamaan, kuten rumpupeltini ja tamburiini, mutta kappaletta dominoivat koskettimet vielä uupuivat. Kaivelin varastosta muinaisen lelumaisen syntikan, jota ei ole käytetty vuosiin. En kokenut syntikkaa kohtaan sääliä, mutta se oli myös säälimmätömän halvan näköinen. Päätin rakentaa sille valeasun kuvauksien ajaksi.

Kuten jo aiemmin nikkaroidessani, nytkin pajana toimi olohuoneen matto. Huonoilla välineillä helponkin asian tekeminen muuttuu haasteelliseksi, mutta ei mahdottomaksi.


Parin vuoden takaisesta remontista ylijääneistä laudanpätkistä ja ajan myötä kertyneistä ruuveista ja muttereista kasaantui irrotettava kehikko, jonka petsasin arvokkaamman näköiseksi. Reunoille maalasin mustalla lisää syvyyttä. Alla kuva laitteesta ennen ja jälkeen.


Roolivaatteet löytyivät Eco Center kirpputorilta neljän euron kilohinnalla. Kolmet mustat housut, musta hame, kaksi mustaa kauluspaitaa, punainen huivi ja mustat nahkakengät maksoivat 8 euroa. Omasta kaapista nappasin kaksi miesten kauluspaitaa ja sopivat kravatit. Kuvauspäivälle ostettiin vielä hyvät eväät, grillattavaa, karjalanpiirakoita ja muuta vastaavaa. Lisäksi kuvauspäivän aamuna kaupasta haettiin viides työryhmän jäsen - kaunis Jesse-lahna.

Kuvauspäiväksi tarvittiin hyvää säätä, sillä ainoa valo veden alla tulisi olemaan lähtöisin auringosta. Sääennuste piti paikkansa, ja aurinko paistoi koko päivän. Sillä välin, kun itse sukelsin kuvauspaikkaa siistiksi ja asettelin syntikkaa ensimmäistä kuvausta varten aloilleen, muut laittoivat leirin pystyyn. Reippaan tunnin päästä syntikkaosuuksien kuvaaminen päästiin aloittamaan.


Jokainen kuvattava pääsi vuorollaan järveen. Järvessä oli kaksi 10kg käsipainoa, joiden alle sai puntattua jalkansa, jotta veden alla pysyi helpommin. Tuomas, joka joutui laulamaan veden alla, joutui ennen sukeltamista päästämään kaiken ilman ulos etteivät kuplat pilaisi laulettaessa kuvaa. Kaikki selvisivät järvessä ongelmitta. Tosin, Jesse-lahnalla oli hieman vaikeuksia ottaa vastaan ohjeita. Tarvittavat kaksi sekuntia saatiin silti kuvattua. Kuvausten jälkeen Jesse grillattiin ja todettiin herkulliseksi.

Kameralle rakennettu laatikko piti lähes kaiken veden ulkopuolella onnistuneesti, mutta vasta kuvauspäivänä todella koitin kuinka kuvaaminen onnistuisi. Tiesin, että noin 30 litraa vetävä laatikko kelluisi kuin laiva, mutta en arvannut sen veden alle saamista silti niin hankalaksi kuin se käytännössä muodostui. Kun laatikon päällä nojasi koko painollaan, oli mahdollista saada se kokonaan veden alle. Suurimman osan ajasta se ei kuitenkaan ollut tarpeen. Alla Marja kuvaa osuutta, jossa itse soitan rumpuja.


Laatikko oli muuten tiukasti kasaan ruuvattu ja saumattu, mutta päällimmäisellä kyljellä oli niukasti kameranmentävä aukko. Muovipusseilla varmistettu kamera vyötettiin laatikossa olevalle korokkelle, joka antoi vedelle pari senttiä tilaa katastrofin sattuessa. Tämän jälkeen kanteen kiinnitettiin silikonilla ja ruuveilla pleksi, jonka läpi näkyi kameran LCD-näyttö. Ensimmäisen tunnin jälkeen laatikko piti avata, ja vaihtaa kasetti. Vain kaksi 60 min nauhaa käytettiin.

Käytännössä kamera nauhoitti koko ajan, ja välillä kävin rannalla säädättämässä zoomauksen asetuksia kaukosäätimellä. Kameran asetuksissa oli päällä osittainen automaatio, joka sai päättää suljinajan, mutta piti aukon (muistaakseni) f 3.4:ssa. Laskin sen sopivaksi kompromissiksi tarkennuksen ja valon tarpeen välille. Focus oli 1,3 metrissä. Nämä asetukset toimivat hyvin, ja valo riitti.

Kuvausten jälkeen grillailtiin ja katsottiin mitä oltiin saatu kuvattua. Riemu oli suuri, kun varmistui, että jotain järkevää oli tarttunut nauhalle. Päivä todettiin menestykseksi. Alla pari samplea kuvatusta videosta.




Taivaalla lentelyyn en kai ajatellutkaan muita vaihtoehtoja kuin chroma key kuvausta. Minimaalinen budjetti tosin narahti ikävästi, kun totesin taustakankaalle parhaaksi väriksi vihreän sijaan sinisen, jotta mahdollinen värivuoto ei olisi niin häiritsevää. Vihreää kangasta olin ostanut aiemminkin tähän tarpeeseen, ja sopivaa löytyy noin vitosen metrihintaan. Sopivaa sinistä kangasta etsin ensin Jyväskylästä, mutta sopivaa sävyn ja materiaalin (ja metrihinnan) yhdistelmää ei löytynyt. Lopulta kankaan ostaminen jäi kuvauspäivää edeltävälle päivälle, ja Tampereen Tullintorin suuresta Eurokankaasta löytyi sopiva kiiltämätön, paksu ja melko halpakin vaihtoehto. Rahakirstu kiljahti, mutta niukasti riittävät 12 neliömetriä kangasta saatiin hankittua alle satasella.

Ideana oli roikottaa soittajia tehdashallin katosta teollisuusnosturilla, sinistä taustaa vasten ja myöhemmin vaihtaa tausta liikkuvaksi taivaaksi. Kiipeilyvaljaat sain lainaan kaverin veljeltä, ja tehdashalliin päästiin aina avuliaan appiukkoni avustamana. Samana päivänä ja samassa tilassa kuvattaisiin myös viimeinen maanalainen osio.

Kankaan virittelyn jälkeen päästiiin pohtimaan parasta tapaa ripustaa soittajat valjaisiin. Katosta roikkuminen oli huomattavan holtitonta, koska valjaat oli puettava päälle takaperin ettei koukku näkyisi. Valjaat peitettiin sinisellä kankaalla vaihtelevalla menestyksellä. Uusi valosettini pääsi myös tositoimiin, ja kangasta valaisemaan olin varannut myös pari kilowattia työmaahalogeneja. Suuren kikkailun jälkeen päästiin kuvaamaan.


Katosta roikkuminen oli huomattava epämukavaa. Kuvaukset pyrittiin silti suorittamaan mahdollisimman humaanisti. Noin kolmessa tunnissa lentelyosio saatiin kuvattua, ja päästiin siirtymään viimeiseen kuvaus osioon. Alla pikaisesti vedostettu näyte lentelyosiosta.


Maan alla soittamisen suhteen olin päättänyt olla kunnianhimottomampi (tai järkevämpi) ja se suoritettiin yläviistosta kuvaamalla mustaa taustaa vasten. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kuvaaminen oli miellyttävää - tarjolla oli happea ja maata jalkojen alla. Joskin joku kameran takana olisi ollut koko bändiä kuvattaessa kätevä lisä. Alla näyte tästäkin materiaalista.


Niin videon kuvaukset saatiin tehtyä, ja materiaali odotteleen kovalevyni uumenissa ääniraitaan liittämistä. Leikkaamisesta tuleekin totista puuhaa, sillä käytettävää materiaalia ei ole erityisen paljoa. Videon musiikkikaan ei kaipaa enää kuin bassoraidan, ennen kuin pääsen miksaamaan. Uskoisin tarttuvani urakkaan vasta syksyllä, sillä nyt enemmän vaiheessa olevat videot ja kappaleet kuumottavat niskaa.

Kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen kuvaamaamme raakamateriaaliin, ja äänitettyyn kappaleeseen. Ensimmäisenä tähän vaiheeseen ehtineenä kappaleena ja videona Underwater asettaa riman sopivalle korkeudelle muuta projektia toteutettaessa.




.

Lyhyt tilannekatsaus

Aikataulu update: Sain eilen valmiiksi työ #1:n. Viime viikolla sain kuulla, että työ #2:n aikataulu kiristyi ja kaiken pitäisikin valmistua jo toukokuun alkupuolella. Työ #3 puolestaan jäi saamatta, ja olen helpottunut. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki työt ja opinnot on tältä keväältä tehty toukokuun loppuun mennessä.

Kaikki, mitä koen pystyväni tekemään projektin suhteen ennen täyttä vapautumista työstä ja opiskelusta, on suunnittelu. Viime viikkoina on tullut haihateltua uuden laitteiston perään, mikä ainakin itselläni on varma merkki laakereilla lepäilystä. Tarvitaan toimintaa!

Lähimmäs oikeansuuntaista toimintaa päässee nyt viikon kestänyt omatoiminen Blender 3D-ohjelmiston opiskelu. Löysin tehokkaan tutorial-kokoelman, jolla pääsee hyvin alkuun ohjelmiston kanssa. Valitettavasti olen jo katsonut yhdeksästä tutorialista kahdeksan, ja uusia ilmestyy hitaasti. Ja vielä olisi paljon opittavaa ennen kuin saan omin avuin bändisoitto-videon hurjat visiot toteutettua.

Seuraavat kaksi viikkoa vietän Tampereella kenttäharjoittelun parissa. Aamut/iltapäivät opiskelua, iltapäivät/illat leikkaustöitä. Sitä seuraavia viikkoja sävyttää työ #2:n lähestyvä deadline, eräs hääkeikka, ja opintojen viimeistely.

Oi kesäkuu, tule jo!




.

Sun videot - Underwater (osa 1)

Nyt seuraa lisää videoideoiden purkua. Aiemmin kirjoitin jo videoista Heartbeat, Bändisoitto, sekä Auringon kierto. Kaikki kolme päätyivät myös lopulliselle listalle. Tällä kerralla kirjoitan Underwater videon suunnittelun vaiheista.

9. Underwater - Viime vuoden keväänä kävin ahkerasti aamu-uinnilla ennen koulupäivää. Altaassa ehti pohdiskella tulevan päivän tapahtumia, mutta myös haaveilla tulevan kesän kuvauksista. Uimalasien kanssa uidessa ei voi olla huomaamatta vedenalaisen maailman poikkeavaa liikkeen fysiikkaa, kun veden vastus pakottaa kaiken liikkeen sulavaksi. Myös värimaailma on aivan toinen heti pinnan alla. Altaassa viereisellä radalla vesijuoksevista ihmisistä tuli usein mieleen Lost in Translation elokuvan kohtaus, jossa Bill Murray ui altaassa, jossa on joukko jumppaavia pulleita kuntoilijoita.

Väistämättä mieleen tuli, mitä itse kuvaisi veden alla, jos se olisi mahdollista. Mietin bändiä soittamaan uima-altaaseen, mutta ajatus tuntui tylsältä. Uimahallin sukellusaltaassa olisi ollut myös kaksi ikkunaa veteen, joista kuvaus olisi periaatteessa vaivattomasti onnistunut. Pitäisi kysyä vain lupa ja vähän järjestellä. Katsojille olisi silti selvää, että oltaisiin uima-altaassa, ja en keksinyt mitään järkevää syytä bändin soittaa uima-altaassa. Jätin ajatuksen sikseen.

Samana keväänä muistin muutama vuosi aiemmin kuulleeni järkyttävän uutisen Tyynessä valtameressä kelluvasta jätelautasta. Surffailin nettiin ja etsin aiheesta lisää tietoa. Kävi ilmi, että jätelautta (tai The Great Pacific Garbage Patch) on arvioiden mukaan kooltaan 2-8 kertaa Suomen pinta-alan kokoinen, ja sisältää 100 miljoonaa tonnia jätettä. Merivesi on jauhanut muovin pieneksi silpuksi ja kuluu tuhansia vuosia ennen kuin kaikki muovi hajoaisi kokonaan. Vastaavia jätelauttoja on löytynyt myös muista maailman meristä. Oman kokemukseni mukaan tämä ehdottomasti yksi maailman suurimmista ympäristöongelmista on enemmistölle ihmisistä täysin tuntematon. Poissa silmistä, poissa mielestä. Siinäpä aihetta sanoitukselle.

Pian kaksi ideaa yhdistyi ja aloin uidessani miettiä miten veden alla soittaminen voitaisiin kuvata, jos sitä ei tehtäisi uimaaltaan klooratussa sinertävässä vedessä. Ajatelmissani päädyin kahteen vaihtoehtoon: kuvataan järvessä, tai rakennetaan iso vedellä täytettevä laatikko, jonka yksi seinä on osittain pleksiä. Kumpikaan ei vaikuttanut parhaalta idealta.

Päädyin etsimään netistä vedenalaiskuvaukseen soveltuvia koteloita kameralleni. Koska XH-A1 on niin kookas, olisi valmiin kotelon hinnaksi tullut vähintään 1000€. Ihmisen mentävän laatikon rakentaminen ei olisi tullut juurikaan halvemmaksi (puhumattakaan siitä kuinka haastavaa se oli ollut!), joten ei jäänyt juuri muuta vaihtoehtoa kuin rakentaa kotelo kameralle itse.

Ensimmäinen prototyyppi sisälsi muovisen laatikon, johon koitin kiinnittää vesitiiviisti kaksi suurta kumihanskaa, joilla olisin voinut ohjailla kameran asetuksia veden alla. Nettikieltä käyttäen yritelmästä tuli fail. Toisella yrittämällä hain rautakaupasta liimapuulevyä ja tein kotelon kamerani mittojen mukaan. Sekä pääty-, että kansisivuille tein pleksistä ikkunan, jotta pystyisin tarkkailemaan kuvausta LCD-näytöltä. Laatikkomallilla en luonnollisesti pääsisi käsiksi kameran asetuksiin, mutta koska kameraa pystyy ohjaamaan myös kaukosäätimellä, päätin suljetun laatikon olevan turvallisin vaihtoehto.

Kesällä kävin uimalasien kanssa koesukeltamassa neljä järveä, mutta yleisesti Suomen järvet ovat yllättävän sameita ja täynnä humusta. Sopivan kirkasvetisen järven löysin lopulta sukeltajien nettifoorumilta. Matala järvi sijaitsi 15 km Himoksen laskettelukeskukselta korpeen. Rannalla sijaitsi nuotiopaikka ja ympärillä oleva mättäät olivat sinisenään mustikoita. Näkyvyys veden alla oli hulppeat 7-8 metriä.

Pelkällä kuvauspaikalla ja käyttökelpoisella kameralla ei vielä musiikkivideota silti tehdä. En kokenut, että saisin videosta leikattua mielenkiintoista pelkästään otoksista veden alla. Lisäksi ei ollut varmuutta siitä, kuinka vesikuvaukset ylipäätään toimisivat. Päätin laajentaa sanoituksen sisältöä. Tässä loppullinen sanoitus:

Underwater
--------------

1. There's a hole in the ocean
A leak on ashore to match it
Depth of a sea to hatch it
Where no eye can see

2. There is too little patience
A hole in the sky to match it
Too high above to patch it
Unbroken anew

Kertsi
The weight if the world was alluring to hold
Holes you will get when you turn it to gold
Failing to see you must reap what you sow

3. There's a hole in the ground
The way of the world to match it
Out of the view to catch it
To mend the hurt

C-osa
Three hundred million tons were lost in the sea
Under rug swept, no trouble here
Three hundred thousand days for it to be gone
Here it remains

Kertsi
The weight if the world was alluring to hold
Holes you will get when you turn it to gold
Failing to see we must reap what we sow

4. Soon we'll be swept of
From the face of the Earth


Loput tarinasta osassa 2.

Ps. Otin juuri vastaan vielä yhden kuvattavan projektin, joskin pienimuotoisemman sellaisen. Tästä saattaa tulla sanomista...

Vapaa-ajan hinta

Vaikka olen koittanut olla hissukseen tekemisistäni kaveripiirini ulkopuolella, enkä ole yrittänyt etsiä videotyötä omien projektieni lisäksi, on kuukauden aikana ilmaantunut työtarjouksia yltäkylläisesti. Yhteen vastasin jo aiemmin keväällä myötävästi, toisesta esittämäni tarjous meni läpi, ja kolmannesta on tarjous vetämässä. Jos kyseinen tarjous menee läpi, menee minulla työntekoon ainakin koko kesäkuu, ilmeisesti myös suuri osa heinäkuusta.

Olimme jo vaimon kanssa sopineet, että kesä lomailtaisiin ja minulle jäisi aikaa Sun projektille. Tiimalasin hiekka on kuitenkin kokkareista. Yksi tuoreimmista muuttujista on myös yksi suurimmista - vaimon kanssa on käynnistynyt yhteinen Son projekti! Vauva syntyy syyskuussa. Vauva, työt, opinnot... Sun projekti? Mikä onkaan vapaa-ajan hinta?

Vuoden 2008 lopulla kehittelin ns. viisivuotissuunnitelman. Tarkoituksenahan on tehdä yksi suuri projekti vuosittain, mutta ensimmäiset viisi vuotta ilman minkäänlaista ulkoista rahoitusta. Ideana on, että neljän ensimmäisen projektin jälkeen olisin saanut riittävästi näyttöjä, jotta voisin saada projekteille tuotantoa vastaavan rahoituksen. Siihen asti teen tietoisesti tappiota. Nyt työtarjouksien ilmaannuttua on suunnitelmia ollut pakko arvioida uudelleen.

Tietenkään tappion tuottamiseen ei varsinkaan opiskelijana ole erityisesti varaa, mutta ensimmäisen elokuvan alle tuhannen euron budjettia ajatellen, tappiot voi laskea harrastuksen hinnaksi siinä kuin laskettelun tai kuntosalin kulut. Työtarjoukset avaavat silti mahdollisuuden haalia tuotantokassaan ne pakolliset almut, ja myös mahdollisuuden hankkia uutta laitteistoa. Työurakoista kertyy myös tärkeää CV-materiaalia, joka osaltaan vaikuttaa tulevien rahoitusten hankkimiseen. Lopulta vaa'an kuppeihin kertyy tavaraa melkoisesti, ja päätökset joutuu tekemään tunnepohjalta. Ei ole sattumaan, että Sun projektin keskeisiä teemoja ovat aika ja elämän tärkeiden asioiden itselleen selvittäminen.

Väistämätön kysymys työkuvioiden ilmaannuttua on Sun projektin aikataulun realistisuus. Onko mahdollista saada kaikki tehtyä joulukuuksi, jos kesällä aktiivista aikaa jää vain kuukausi tai puolitoista? Aionko yrittää kaikesta huolimatta? Eihän ole olemassa kuin itse keksimiäni aikatauluja, eikä projektin valmistuminen juuri muita kosketa. Miksi tehdä asioista itselleen tarpeettoman hankalia?

Kaikesta hankaluudestaan huolimatta aion yrittää parhaani, jotta aikataulu pitää. "Projekti vuodessa"-ajatus on vain pelkistys suuremmasta periaatteessa. Ajatukset muuttuvat, taidot kehittyvät, mutta ennenkaikkea mielenkiinnon kohteet vaihtelevat. Jos mitään yksittäistä projektia työstää liian kauan, ei ikinä pääse tekemään seuraavaa. Samalla itsekritiikki pääsee nousemaan tarpeettomiin korkeuksiin.

Tulipa poukkoileva kirjoitelma! Sekin kertoo osaltaan kuinka olen joutunut painimaan päätösteni kanssa. Edelleen vahvistamattoman kolmannen työtarjouksen lopputulos tulee sanelemaan vahvasti seuraavien kuukausien tekemisiäni. En tiedä olisinko tyytyväisempi saadessani työn tehtäväksi, vai jos työ jäisi saamatta. Tällä hetkellä on hyvä tunne siitä, etten enää itse ole päättämässä siitä. Kumpikin vaihtoehto olisi oikein hyvä!




.