Niin paljon kuin onkin tarkoitus keskittyä Sun projektiin, on viime päivinä tapahtunut enemmän muiden projektien saralla. Näin se alkoi elokuvan näyttelijät tulivat sunnuntaina brunssille ja äänittämään kommenttiraidan, joka tulee DVD:lle. Äänitin heti perään myös ohjaaja/käsikirjoittaja/yms. kommenttiraidan. Paljon muuta DVD:ltä ei enää puutukaan, ja kun vielä teen englanninkieliset tekstitykset uudelleen, voinkin sulkea NSA:n projektikansion kokonaan.
Itselleni odottamattomasti myös seuraavan, kesällä 2011 kuvattavan elokuvan näyttelijäkaarti kasvoi täyteen mittaansa. Syyskuun alussa jo kaksi neljästä päänäyttelijästä oli valittu, ja nyt lokakuun alussa kaikki neljä ovat selvillä. Nimiä mainitsematta, kaikki neljä ovat eräästä coverbändistä, jossa soitan itse rumpuja. Kaikki tuntevat toisensa jo valmiiksi, ja viime viikolla esimerkiksi soitettiin riehakas keikka noin 700 ihmiselle. Kuvausryhmä tulee tällä joukkiolla olemaan eritysen välitön ja saumaton, mistä tulee varmasti suuri voimavara elokuvalle.
Niin paljon kuin olenkin innoissani näyttelijöistä, ja siitä kuinka yhteinen ystävyys voi tehdä elokuvasta (ja sen tekemisestä) vaivattomamman, pitää vielä ottaa rauhassa, sillä kuvauksiin on vielä yli puolistoista vuotta. Jo nyt puhuttiinkin nopeasti näyttelijöiden kanssa, että odottamattoman esteen ilmetessä, on täysin mahdollista luopua roolista. Tällä hetkellä kuitenkin kaikki ovat halukkaita kuvauksiin, mikä on äärettömän kannustavaa itselleni. Käsikirjoitus on myös nyt mahdollista kirjoittaa vaikka valmiiksi, kun tiedän kenelle olen kirjoittamassa. Nyt kuitenkin on syytä unohtaa seuraava elokuva, ehkä vuodeksi, ja jatkaa ajankohtaisempia tekemisiä.
Tänään teen DVD:n valikoita ja extroja. Toivon saavani DVD:n valmiiksi seuraavan viikon loppuun mennessä.
.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja, kannustustusta, pilkun viilailua... Sana on vapaa ja sinun, ole hyvä.